Kunnanjohtajia huolestuttaa yksilön vastuun korostaminen

Julkaistu:

Kuntien ja järjestöjen johtajat näkevät huolestuttavina terveyserojen kasvamisen ja yksilön vastuun liiallisen korostamisen.
Myönteisenä asiana tämänvuotisessa terveyden edistämisen barometrissä nähdään se, että tietous terveysasioista on lisääntynyt. Tulevaisuuden haasteiksi vastaajat nostivat työkyvyn edistämisen. Tärkeänä pidettiin myös muun muassa ehkäisevää päihdetyötä ja mielenterveyden edistämistä.

Terveyden edistäminen on tunnustettu vihdoin hallituksenkin tasolla, kun on ymmärretty, että terveysongelmien ennaltaehkäisy on halvempaa kuin rapakuntoisen ja sairaan kansan hoitaminen.

– Osoituksena ajattelutavan läpimenosta myös korkeimmalla päätöksenteon tasolla on se, että terveyden edistäminen on mukana hallitusohjelmassa omana politiikkaohjelmanaan, sanoo Terveyden edistämisen keskuksen toiminnanjohtaja Mikko Pyykkö.

Epäonnistuminen väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamisessa huolestuttaa kuitenkin isoa osaa sekä kuntapäättäjistä että järjestöväestä. Pyykkö ihmettelee, eivätkö maailmat ollenkaan kohtaa, kun osalla porukasta menee aina vain paremmin ja toisille kasautuvat kaikki ongelmat. Turhautumista aiheuttaa se, että lisääntyvästä tiedosta huolimatta terveyden edistäminen ei tuota toivottua tulosta.

Barometriin kerättiin tietoa myös siitä, miten terveyttä voitaisiin tehokkaimmin edistää. Kaikki vastaajat korostivat terveellistä ravintoa ja liikuntaa. Kuntien terveysjohtajat nostivat vahvasti esiin myös tupakoimattomuuden ja alkoholin kohtuukäytön. Kunnanjohtajat painottivat puolestaan työkyvyn edistämistä sekä liikenneturvallisuutta. Järjestöjohtajat taas korostivat syrjäytymisen ehkäisyä ja mielenterveyden tukemista.

Terveyden edistäminen on kunnissa vielä sen verran uutta, että kunnanjohtajilla, terveysjohtajilla ja järjestöjohtajilla on erilaisia käsityksiä siitä, kenen vastuulla asian pitäisi olla. Terveysjohtajat näkevät sen omaan vastuualueeseensa kuuluvaksi, mutta hoitotakuu on imenyt terveydenhuollon resurssit niin kuiviin, ettei Pyykkö usko sieltä enää liikenevän mitään terveyden edistämiseen.

Pyykön mielestä esimerkiksi apulaiskaupunginjohtaja voisi varsin hyvin huolehtia siitä, että terveyden edistäminen olisi aina mukana kaikessa päätöksenteossa. Tärkeää olisi, että vastuu alkaa ylimmästä johdosta ja läpäisee kaikki hallinnonalat.

Vuosittain julkaistavaan barometriin on haastateltu yhteensä lähes 300 kunnanjohtajaa, kunnan terveysjohtajaa ja järjestöjohtajaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    8. 8

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Näille vuokranantajille maksettiin eniten asumistukea – katso lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää