Suomen Yrittäjät pelkää julkisen tarjonnan kasvaneen

Valtion ja kuntien harjoittama kilpaileva elinkeinotoiminta yksityisten yritysten kanssa on lisääntynyt Suomen Yrittäjien jäsenkyselyn mukaan.
Kilpaileva tarjonta on usein täysin päällekkäistä yksityisten yritysten tarjoamiin palveluihin nähden. Kilpailuhaitat näyttäytyvät tuotteiden ja palveluiden hintamielikuvan hämärtymisenä, kilpailun kiristymisenä ja markkinoille pääsyn vaikeutumisena.

Suomen Yrittäjien tekemästä jäsenkyselystä selviää lisäksi, että kuntien kilpaileva toiminta on laajempaa kuin valtion.

Kyselyllä haluttiin selvittää, keitä julkisista yrityksistä, liikelaitoksista tai muista toimijoista yksityiset jäsenyritykset pitävät kilpailijoinaan ja millaisia kilpailuhaittoja näiden toiminnasta yrityksille koetaan aiheutuvan.

Suomen Yrittäjien johtaja Martti Pallarin mielestä julkisen sektorin tulee lähtökohtaisesti pidättäytyä markkinoilta, joilla on kilpailtua toimintaa.

Palveluiden järjestämisvastuuseen liittyen sen tulisi jättää itselleen palvelutuottajana markkinapuutteiden täydentäjän rooli. Tähän rooliin sisältyvänä julkisen sektorin tehtävänä olisi katsoa, että järjestämisvastuulla olevia palveluita on riittävästi ja ne ovat laadukkaita.

– Valtion ja kuntien tulo toimiville markkinoille aiheuttaa tehottomuutta yhteiskunnassa. Se ei ole myöskään kuluttajan edun mukaista, Pallari sanoo.

Pallarin mielestä valtion ja kuntien tulisi tehdä muutoinkin selvä ero palveluiden järjestämisvastuun ja niiden tuotannon välillä.

Valtion ja kuntien järjestämisvastuulla on runsaasti tehtäviä Pallarin mukaan, jotka kansalaisten ja yritysten näkökulmasta ovat tärkeitä. Tällaisia palveluja ovat muun muassa terveyteen, koulutukseen ja kulttuuriin liittyvät palvelut.

– Näyttää siltä, että valtiolle ja kunnille järjestämisvastuu ei aina kuitenkaan riitä. Julkinen valta on palveluntuottaja sellaisillakin markkinoilla, joilla on runsaasti yksityistä tarjontaa ja joilla kilpailu toimii. Ilmeisesti julkisen sektorin toimijoiden vapaalle kapasiteetille haetaan käyttöä. Kysymys voi olla myös puuttuvan rahoitusosuuden hankkimisesta julkista palvelutuotantoa varten yksityisiltä markkinoilta, Pallari arvioi.

Pallarin mukaan esimerkiksi teiden kunnossapidossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat avoimessa kilpailutilanteessa.

Postipalvelut ja sairaankuljetus ovat osin avattu kilpailulle. Mutta esimerkiksi lasten päivähoidossa yksityiset yritykset ovat eriarvoisessa asemassa kunnalliseen palvelutuotantoon verrattuna.

Lasten päivähoidossa kunnat tuottavat palveluista 94 prosenttia. 
   

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    4. 4

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    5. 5

      Tällainen on johtajien 100 000 taalan stressinhallintakurssi

    6. 6

      Terveydenhuollon ammattilaiset kummeksuvat sote-esitystä – Mikä on ”yleinen sairaus”

    7. 7

      Toshiban ydinvoimarakentaja hakeutuu konkurssiin

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    10. 10

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    2. 2

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    3. 3

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    4. 4

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    5. 5

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    8. 8

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    9. 9

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    10. 10

      Asuntomarkkinoiden hintakuilu kypsytti yrittäjän: ”Oraakkelit kertovat mitä hyvänsä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää