Ohjelmistoyrittäjät avoimina yrityskaupoille

Julkaistu: , Päivitetty:

Ohjelmistoalan yrittäjät ovat erittäin kiinnostuneita kasvattamaan liiketoimintaansa yrityskaupoin vahvistaakseen kansainvälistä kilpailukykyään, kertoo Ohjelmistoyrittäjät ry:n tuore jäsenkysely.


Ohjelmistoalan kehittäjä ja edunvalvoja Ohjelmistoyrittäjät ry tiedusteli jäsenistönsä näkemyksiä yrityskaupoista alkukeväästä. Kyselyyn vastasi 27 prosenttia jäsenistä.
 
Noin 70 prosenttia vastaajista ilmoitti harkitsevansa yrityksensä myymistä viiden vuoden kuluessa, ja noin puolet pohtii toisen yrityksen ostamista samalla aikajänteellä.

Suurin osa vastaajista piti yrityksensä nykyisiä kaupallisia resursseja riittämättöminä kansainväliseen kilpailuun. Tärkeimpänä motiivina yrityksen myymiselle vastaajat pitivät liiketoiminnan kasvupotentiaalin parempaa hyödyntämistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
 
- Suuri osa suomalaisista ohjelmistoalan yrityksistä on varsin pieniä. Näillä yrityksillä ei ole yksin edellytyksiä kilpailla kannattavasti kansainvälisillä ohjelmistomarkkinoilla, sillä menestyäkseen globaalisti yritys tarvitsee mittavia kaupallisia resursseja ja vahvan myyntiorganisaation, Ohjelmistoyrittäjät ry:n puheenjohtaja Matti Heikkonen toteaa.

- Alan kilpailukyvyn näkökulmasta on hienoa, että yrittäjäkunta suhtautuu näin positiivisesti yrityskauppoihin, Heikkonen kommentoi kyselyn tuloksia.
 
Yhdistys opettaa yrityskaupoista

Edistääkseen yrityskauppa-aikeiden realisoitumista Ohjelmistoyrittäjät ry järjestää 2007 aikana yrityskauppoihin liittyvän koulutus- ja sparrausohjelman. Koulutuksissa käsitellään muun muassa sitä, minkälaisia yrityksiä kannattaa myydä ja ostaa, miten yritysten hinta määritellään, sekä kauppojen sudenkuoppia ja käytännön toteutusta.

- Ohjelman tavoitteena on antaa yrittäjille realistinen kuva siitä, miten ohjelmistoyrityksen yrityskauppa tapahtuu – sekä ostajan että myyjän näkökulmasta. Tällä tavoin pyritään edesauttamaan menestyksellisten yrityskauppojen syntymistä ja sitä kautta suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kansainvälistä kasvua, koulutusohjelman koordinaattori Rasmus Nybergh toteaa tiedotteessa.
 
Koulutusohjelma käynnistyy 21.6. ja päättyy syksyllä. Koulutusten jälkeen toteutetaan pienryhmäklinikoita, joissa 2-4 yrityksen ryhmät etsivät asiantuntijoiden johdolla muun muassa yhteistä strategiaa ja toimintamallia mahdolliselle yhdistymiselle.

Koulutukset ovat avoimia myös muille kuin Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenille, ja osallistua voi joko koko ohjelmaan tai yksittäisiin koulutuksiin. Koulutusohjelma toteutetaan yhteistyössä Tekesin sekä pääomasijoittajien, investointipankkiirien ja yrityskauppaneuvonantajien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    9. 9

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää