Mielenosoittajat rähinöivät, yli 400 poliisia loukkaantui

Julkaistu: , Päivitetty:

Mielenosoittajat ottivat yhteen poliisin kanssa lauantaina G8-huippukokouksen alla Rostockin satamakaupungissa Saksassa. Parintuhannen protestoijan joukko heitteli poliisia pulloilla ja kivillä sekä sytytti autoja tuleen. Yli 400 poliisia loukkaantui yhteenotoissa.
Yli 430 poliisia loukkaantui välikohtauksissa, ja myös useiden mielenosoittajien kerrottiin loukkaantuneen. Uutistoimisto DPA:n mukaan heistä vakavasti loukkaantuneita on 30. Loukkaantuneiden määrä on kasvanut yön mittaan.

Loukkaantuneita mielenosoittajia oli aamun tietojen mukaan kuutisenkymmentä. Terveysasemille muodostui pitkiä jonoja poliisin käytettyä kyynelkaasua mielenosoittajien hillitsemiseksi.

Poliisin arvion mukaan Rostockiin saapui 20 000 ihmistä osoittamaan mieltään rikkaiden teollisuusmaiden huippukokousta vastaan. Järjestäjien mukaan kaupunkiin oli kokoontunut jopa 80 000 mielenosoittajaa.

Väkivaltaisesti käyttäytyneet protestoijat olivat pukeutuneet mustiin naamioihin ja huppuihin. He kuuluivat äärivasemmistolaiseen globalisaatiota vastustavaan ryhmään, paikallaolijat kertoivat. Poliisin mukaan he selvästi hakeutuivat yhteenottoihin virkavallan kanssa. Mielenosoittajat sen sijaan syyttivät poliisia provosoinnista.

Tilanne saatiin rauhoittumaan, kun poliisi eristi rähinöitsijät. Silminnäkijät kertoivat, että poliisi otti useita ihmisiä kiinni ja käytti kyynelkaasua ja vesitykkejä joukon hajottamiseen.

G8-huippukokous alkaa läheisessä Heiligendammissa keskiviikkona. Mielenosoittajat haluavat kiinnittää huomiota köyhyyteen ja globalisaation vaikutuksiin ja vaativat rikkaita maita panostamaan maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisuun.

Lauantain marsseilla nähtiin iskulauseina muun muassa tekstit "Maailmanrauha nyt!", "Vesi on ihmisoikeus" ja "Ei keskustelua kapitalismin kanssa". Osa mielenosoittajista oli pukeutunut Yhdysvaltain presidentti George W. Bushiksi tai Venäjän presidentti Vladimir Putiniksi.

Turvatoimia kaupungissa kiristettiin, ja mielenosoittajien joukossa kiersi siviiliasuisia poliiseja. Ilmassa kierteli kaksi helikopteria. Poliisi tarkasti mielenosoittajien henkilöpapereita jo matkalla kaupunkiin tunnettujen rähinöitsijöiden seulomiseksi.

Osa mielenosoittajista on uhannut tukkia teitä Rostockin lentokentän ympäristössä. Se vaikeuttaisi tilannetta, kun kokousvieraita alkaa saapua Britanniasta, Kanadasta, Ranskasta, Italiasta, Japanista, Venäjältä ja Yhdysvalloista.

Kokous viedäänkin läpi tiukkojen turvatoimien vallitessa. Jopa 16 000 poliisia valvoo sen sujumista.

Lisäjännitystä tilanteeseen toi Saksan suurin uusnatsijärjestö, jonka oma G8-kokouksen vastainen mielenosoitus kiellettiin Schwerinissä Itä-Saksassa turvallisuussyihin vedoten. Järjestön edustajan mukaan uusnatsit aikovat osoittaa mieltään Rostockissa ja muualla maassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Tavallinen vai itsepalvelukassa? Toinen on jopa neljä kertaa nopeampi

    9. 9

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää