ALV-paketti siirtäisi verotuksen kuluttajamaahan

Julkaistu: , Päivitetty:

EU:n talous- ja valtiovarainministerit kokoontuvat ensi tiistaina Luxemburgiin Ecofin-neuvostoon. Unionin verotukseen liittyvistä asioista pöydälle nostetaan uusi arvonlisäveropaketti sekä yhtiöiden verotus. Veropetosten torjuntaan kiinnitetään myös huomiota.
Uusi arvonlisäveropaketti estäisi yritysten sijoittumisen matalan verokannan jäsenvaltioihin, sillä uudistuksen mukaan vero kannettaisiin siinä maassa, jossa palvelut on myyty kuluttajalle.

Palautusmenettelyn uudistaminen keventäisi myös yritysten hallinnollisia kustannuksia. ALV-paketti tulisi voimaan vuoden 2009 alusta.

Kysymys yhtiöveropohjasta herättänee neuvostossa kiivastakin keskustelua. Tarkoituksena olisi yhtenäistää yritysten verotettavien tulojen laskentasäännökset.

Samalla myös keskitettäisiin konserniyhtiöiden verotus siihen valtioon, missä emoyhtiö sijaitsee. Jäsenmaiden näkemykset hankkeesta ovat kuitenkin kaukana toisistaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ministerit hyväksynevät päätelmät veropetosten torjunnan edistämisestä. Veropetoksien ja erityisesti yhteisökauppaan liittyvien ns. karusellipetoksien torjumiseksi on esitetty käännettyä verovelvollisuutta. Siinä ostaja on myyjän asemesta verovelvollinen.

Suomi pitää tärkeänä, että yhteisötasolla selvitetään miten veropetokset olisivat tehokkaimmin estettävissä. Käännettyä verovelvollisuutta koskevaan kokeilumahdollisuuteen liittyy vielä runsaasti avoimia kysymyksiä, joita on tarpeen selvittää tarkemmin, kerrotaan valtioneuvostosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    5. 5

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    6. 6

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    7. 7

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää