Matkamuistona laiton tiikerinnahka

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman luonnonsuojelujärjestö WWF varoittaa ennen kesälomakautta, että matkamuistoiksi ei kannata tuoda ulkomailta uhanalaisia eläimiä tai kasveja eikä niistä tehtyjä tuotteita.

Krokotiilinnahkalaukkuja ja -kenkiä, kilpikonnan kuoresta tehtyjä silmälasisankoja, norsunluuta ja käärmeitä. Joka vuosi tullimiehet takavarikoivat ulkomailta kesälomilta palaavilta lomalaisilta näitä laittomia tuliaisia.

WWF muistuttaa, että matkamuistoiksi tyrkytetään ulkomailla usein laittomia tuotteita kuten korallikoruja, leopardinnahkoja ja kiinalaisen lääketieteen lääkkeitä, joihin on käytetty uhanalaisia kasveja.

Kaikkiaan 33 000:n eläin- ja kasvilajin kauppa on kielletty tai säännöstelty, mikä vaikeuttaa matkailijoiden kykyä erottaa laillinen ja laiton kauppa.

Kokonaan kielletty on kauppa esimerkiksi tiikerin, elefantin ja merikilpikonnan tuotteilla. Säännöstely kauppa on ruskeakarhusta, krokotiilistä ja virtahevosta tehdyillä tuotteilla. Eräissä maissa on kielletty kauppa piikkisikatuotteilla.

WWF:n mukaan Euroopan unioni on tärkein villieläinten ja -kasvien tuoja. Juurijulkaistun Traffic-raportin mukaan vuosina 2003–2004 EU:n viranomaiset takavarikoivat yli 7000 tuontikuormaa, joissa oli uhanalaisten lajien listalle kirjattuja eläimiä ja kasveja.

Trafficin mukaan vuosina 2000–2005 EU:hun tuotiin 3,4 miljoonaa uhanalaista liskoa, 2,9 miljoonaa krokotiiliä, 3,4 miljoonaa käärmeennahkaa ja 300 000 käärmettä.

Vuonna 2004 EU toi kymmenen miljoonaa kuutiometriä trooppista puuta Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja Aasiasta, arvoltaan 1,2 miljardia euroa.

Esimerkiksi laittoman norsunluukaupan takia ammutaan vuosittain yli 20 000 elefanttia. Norsunluulle asetettiin vuonna 1989 maailmanlaajuinen kauppakielto, mutta sitä höllennettiin erityisoikeuksilla, joista neuvotellaan pian Hollannissa.

170 maan hallitukset kokoontuvat Hollantiin 3.–15.kesäkuuta Cites-konferenssiin, joka järjestetään ensimmäistä kertaa EU-maassa. Hollannissa neuvotellaan myös trooppisen puun kaupasta, haiden suojelusta sekä valaskaupan rajoittamisesta.

WWF:n mukaan EU on avainroolissa, ettei luonnonvaroja ylikäytetä ja että viejämaita – usein köyhiä kehitysmaita – autetaan hallinnoimaan luonnonvarojaan kestävän kehityksen periaattein.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    10. 10

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    11. Näytä lisää

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää