Palvelutoimisto avittaa ict-yrityksiä EU-rahaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaista teknologiaosaamista palveluiksi ja liiketoiminnaksi edistävä Dimes ry on sopinut Culmentorin kanssa valtakunnallisen EU-palvelutoimiston perustamisesta. Ensimmäisen vuoden tavoite on valmistella 7-10 tutkimushanketta, joiden EU-rahoituksen osuus on useita miljoonia euroja.


EU-palvelutoimistoa johtaa Culmentorin toimitusjohtaja Jukka Hellgren. Toiminta käynnistetään osana Culmentorin nykyistä toimintaa Oulussa, ja vuoden loppuun mennessä perustetaan toimisto Helsinkiin, osapuolet kertovat.

Toimintansa välittömästi aloittavan kansallisen EU-palvelutoimiston ensisijainen tehtävänä on palvella suomalaisia tieto- ja viestintäalan yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja EU-tutkimusrahoituksen hakemisessa, hallinnoinnissa ja raportoinnissa.

Culmentor on erikoistunut kehityshankkeiden hallinnointiin ja kehittänyt henkilöosaamisen lisäksi hankehallinnointiin räätälöityjä ohjelmistotyökaluja ja prosesseja.

- Culmentorin kanssa käynnistettävästä ict-alan EU-palvelutoimistosta tulee merkittävä osaamisen solmukohta EU-hankkeita koordinoivassa verkostossamme. Lukujen valossa olemme tähän asti epäonnistuneet tutkimusrahoituksen hankkimisessa ja hankejohdossa. Vain joka viides suomalaisen ict-alan EU-hakemus on saanut rahoitusta, ja näistä vain yhdessätoista prosentissa hallinnointivastuu oli suomalaisilla. Nämä luvut eivät mitenkään vastaa ict-alan osaamisemme kansainvälistä tasoa ja painoarvoa, Dimes ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Ojuva kommentoi.

Ict-alan EU-aktiivisuudessa ei suhteessa muihin toimialoihin ole ongelmaa. EU:n kuudennessa puiteohjelmassa Suomesta tehtiin 3364 hakemusta, joista suurin osa eli 827 liittyi tietoyhteiskunnan teknologian kehitykseen.

Hankehallinta vaatii paljon

Suomen yliopistojen ja tutkimuslaitosten osallistumisaktiivisuus EU-tutkimusohjelmiin on selvästi yli eurooppalaisen keskiarvon, mutta isojen yritysten ja pk-yritysten osallistuminen on vähentynyt vuodesta toiseen. Suomalaisten pk-yritysten saamista mukaan EU-hankkeisiin pidetään tärkeänä elinkeinoelämämme hyvinvoinnille ja kasvulle.

- Syy laihaan kiinnostukseen on selvä. EU-hankehallinnointi vaatii merkittävän määrän erikoisosaamista ja todella tehokkaat prosessit, jotta toiminta olisi yrityksille kannattavaa. Rahoitusohjelmat puhuvat myös omaa byrokratiakieltään, jota pitää opetella ymmärtämään ja käyttämään. Erikoistuneen EU-palvelutoimiston käynnistäminen on aivan välttämätöntä, jotta suomalaisen yritysten mahdollisuudet osallistua EU-hankkeisiin voidaan jatkossakin turvata, EU-palvelutoimistoa johtamaan ryhtyvä Culmentorin toimitusjohtaja Jukka Hellgren arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    4. 4

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    5. 5

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    6. 6

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    7. 7

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Euroalueen talousluottamus huipputasolla

    10. 10

      Ruotsin talouskasvu vauhdittui selvästi yli odotusten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    7. 7

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    8. 8

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää