E&Y auditoi TietoEnatorin it-ulkoistuspalvelut

Julkaistu: , Päivitetty:

New Yorkin pörssissä (SEC) listattujen yritysten ulkoistamien it-palvelujen auditointi- ja raportointivelvollisuus asettaa uusia vaatimuksia myös suomalaisille palveluntarjoajille. Tähän liittyen TietoEnator on tehnyt Ernst & Youngin kanssa sopimuksen it-infrastruktuurin ulkoistuspalvelujensa auditoinnista ja raportoinnista.
- Pörssiyhtiöiden ulkoistuksia koskevat samat vaatimukset kuin niiden sisäisiä prosesseja. Suurten, kansainvälisten yritysten täytyy mallintaa ja tarkastuttaa taloushallintoon liittyvät prosessinsa, jotta järjestelmien tuottamaan informaatioon voidaan luottaa. Tämän vuoksi tarvitaan luotettava, ulkopuolinen taho auditoimaan myös näiden yhtiöiden ulkoistamia it-palveluita, Marko Myllyniemi TietoEnator Processing & Network -divisioonasta sanoo.

Ernst & Young on tehnyt Suomessa TietoEnatorin it-infrastruktuurin ulkoistuspalvelujen auditointiin liittyvää SAS 70 -raportointia vuodesta 2005 lähtien. Viime vuosi oli ensimmäinen ehjä jakso, jolloin auditointi ja raportointi toteutettiin täysimittaisesti.

- Samaan aikaan, kun olemme yhdessä kehittäneet palveluja, myös niiden kysyntä on kasvanut. TietoEnatorilla on tällä hetkellä yhdeksän kansainvälistä asiakasta, jotka edellyttävät SAS 70 -standardin mukaista auditointia ja raportointia, kertoo Jorma Falbén, TietoEnatorin SAS 70 -projektista vastaava johtaja Ernst & Youngilta.

Kansainvälinen SAS 70 -auditointistandardi on amerikkalaisen Aicpa-instituutin (American Institute of Certified Public Accountants) kehittämä. Auditointi- ja raportointivelvollisuus koskee SEC-listattujen yritysten ulkoistettuja it-infrapalveluja sekä niitä sivuavia prosesseja.

SAS 70 -raportti on ensisijaisesti tarkoitettu auditoijien väliseen vuorovaikutukseen. Se on suunniteltu välittämään tietoa ja vakuuttamaan auditoijat käyttäjäorganisaatioiden taloudellisesta tilasta. Tavoitteena on antaa auditoijille riittävät tiedot palveluorganisaation sisäisestä valvonnasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    4. 4

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää