Rakentajat empivät musiikkitalon uutta urakkakilpailua

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin musiikkitalon rakentamisesta on muodostumassa rakennusliikkeiden painajainen. Uuden kulttuuritalon rakentamiskustannuksia on vaikea ennustaa rakennusmarkkinoiden korkeasuhdanteen aikana.
– Musiikkitalon rakentaminen kestää kolme vuotta. On kohtuullisen vaikea arvioida, mitkä ovat mahdollisen kustannusnousun vaikutukset kolmen vuoden aikana. Rakentaminen myös sitoo resurssit kolmeksi vuodeksi, arvioi Peab Seiconin toimitusjohtaja Antti Peltoniemi.

Musiikkitalon rakentamisen tarjouskilpailu meni toukokuun alussa myttyyn, kun kaikki kolme pääurakasta jätettyä tarjousta hylättiin korkean hinnan takia. Rakennuttaja päätti muuttaa tarjouskilpailun sääntöjä ja järjestää uuden kilpailun.

Rakennusliikkeet empivät uuteen kilpailuun osallistumista. Suuri urakka kiinnostaa, mutta hankkeen riskit pelottavat. Jo toukokuun kilpailu houkutteli hämmästyttävän vähän tarjoajia.

Peab Seicon oli tarjouskilpailun ainoa yhtiö, joka laski urakalle hinnan. Yhtiö on valittanut hylkäyksestä markkinaoikeuteen. Valituksesta huolimatta Peab Seicon pohtii uuden tarjouksen jättämistä.

– Kun uusi tarjouspyyntö tulee, laskemme urakan uudestaan ja harkitsemme sitä siltä pohjalta. Keväällä meillä oli tarpeeksi resursseja käytettävissä, mutta syksyllä resurssimme voivat olla kiinni, Peltoniemi sanoo.

Rakennusyhtiö Skanska on kiinnostunut rakentamaan Helsingin uutta kulttuuritaloa, mutta ratkaisu tehdään, kun tarjouskilpailun ehdot saadaan selville.

– Olemme kiinnostuneita isoista hankkeista. Uuteen kilpailuun osallistumisen ratkaisee se, minkälaisen tarjouspyynnön tilaaja tekee. Luonnollisesti analysoimme sen ja teemme päätöksen siltä pohjalta, toteaa Etelä-Suomen toimitilarakentamisen aluejohtaja Timo Reiniluoto.

Myös YIT:llä kilpailuun osallistuminen ratkeaa vasta uusien sääntöjen tultua julki.

– Emme usko, että rakentamisen hinta oleellisesti muuttuu, oli urakkamuoto mikä tahansa. Uudet kilpailuehdot ja ajankohta ratkaisevat kilpailuun osallistumisen, sanoo liiketoimintajohtaja Kari Kauniskangas

YIT ei jättänyt toukokuussa tarjoustaan. Yhtiö arvasi jo ensimmäisellä kilpailukierroksella, ettei talohankkeen kustannusarvio tule pitämään.

– Arvioimme, että hinta nousee korkeammaksi kuin rakennuttajalla on varaa, Kauniskangas laskee.

Rakentajayhtiö NCC:n aluejohtaja Kauko Wasenius arvioi, että musiikkitalon tilanne on yhtiöille hankala, koska hankkeen joutuu käynnistämään nopeasti.

– Hankkeiden mobilisointiaika on venynyt, kun materiaalituotannon ja alihankinnan kapasiteetti ovat kovassa käytössä.

Musiikkitalon rakentaminen kiinnostaa NCC:tä, mutta Wasenius ehdottaa rakentamiseen yhteistoimintamallia, jossa tilaaja ja urakoitsija karsivat yhdessä kustannuksia ja riskejä.

– Perinteinen malli johtaa vastakkainasetteluun, jossa omia ehdotuksia ei saa tehdä.

– Olemme olleet alun alkaen sitä mieltä, ettei tällaista ainutlaatuista kohdetta ole järkevää rakentaa kiinteällä hinnalla tässä markkinatilanteessa. Vastaavaa ei ole Suomessa ennen tehty ja talo voi maksaa ihan mitä tahansa.

Uuteen urakkakilpailuun pitää ilmoittautua kesäkuun loppuun mennessä. Tarjoukset kuuluu jättää syyskuussa. Päätös rakentajasta tehdään syksyllä.

  • Asuminen

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    2. 2

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    3. 3

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    6. 6

      Näin maksatat kylppärisi remontin taloyhtiöllä

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Tästä tulee riita vuokralaisen kanssa

    9. 9

      Facebook tekee kovaa tulosta

    10. 10

      "Emme ole pyramidiyritys"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    6. 6

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    7. 7

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    8. 8

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    9. 9

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    10. 10

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää