Ukkostuhot jäivät tällä kertaa vähäisiksi

Vesi tulvi kaduilla ja talojen kellareihin Helsingissä. Stockmann selvisi vesivahingostaan säikähdyksellä.
Ukkoskuuro aiheutti useita vesivahinkoja pyyhkäistessään pääkaupungin yli maanantain vastaisena yönä.

– Kadut olivat täynnä vettä, koska viemäreitä ei oltu vielä puhdistettu talven jäljiltä, sanoo palomestari Sandy Nyman Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta.

Pelastuslaitos sai yön aikana yli 60 hälytystä, sillä ukkonen laukaisi monia turhiakin automaattihälytyksiä eri puolilla Uuttamaata. Liekit nielaisivat Helsingissä lopulta vain yhden saunarakennuksen.

– Saimme muutaman kymmenen soittoa vahingoista aamulla. Ne tulivat yksityistalouksilta ja kiinteistöyhtiöiltä, joiden kellareihin oli valunut vettä lattiakaivoista tai suoraan kadulta, kertoo osastonjohtaja Timo Porraskorpi vakuutusyhtiö Pohjolasta.

Stockmannin tavaratalossa vettä valui katon läpi aina talon pohjakerrokseen saakka. Miesten asusteet onnistuttiin siirtämään ajoissa pois alta, eikä taloudellisia vahinkoja syntynyt.

– Meillä on tilapäisrakennelmia katolla. Ne eivät kestäneet, sillä sade oli niin rankka, sanoo kotimaan tavaratalojen johtaja Karl Stockmann.

Vesi tulvi myös Kampissa, jossa sadevesiviemärin liitos repesi ja valutti vettä Graniittitalon kellarikerrokseen.

– Muutama kuutio puhdasta vettä valui varastotilaan. Vedet saatiin imuroitua nopeasti, eivätkä ne aiheuttaneet isompaa vahinkoa tai rakenteellista vauriota, tekninen manageri Arto Alenius kertoo.

Ukkosvahingot saattavat tulla yksittäiselle talonyhtiölle tai korttelille kalliiksikin. Vahinkojen kokonaismäärä jää kuitenkin melko pieneksi, sillä ukkoskuurot ovat paikallisia ja koettelevat vain pieniä alueita kerrallaan.

– Vakuutusyhtiön kannalta myrskyt ovat pahempi juttu kuin ukkoskuurot, sillä kyse on leveämmästä rintamasta, kertoo korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa vakuutusyhtiö Ifiltä.

Useimmassa ukkoskuuron koettelemassa talossa selvitään pelkällä vuodon kuivaamisella. Lasku luonnollisesti kasvaa, jos vuodossa kastuu paljon irtaimistoa tai vesi ei ole puhdasta.

– Yksityistalouksissa varmasti jäädään alle 50 000 euron. Keskivahinko on tuhannen ja kahdenkymmenen tuhannen euron välillä, Porraskorpi arvioi.

Sateisen kesän, tulvineen joen tai muun normaalin luonnonilmiön aiheuttamia vahinkoja vakuutusyhtiö ei korvaa.

Paikallinen ja rankka ukkoskuuro on poikkeus. Se korvataan, sillä kyseessä on ennalta-arvaamaton vahinko, Vaitomaa kertoo.

Helsingin pelastuslaitos oli täydessä valmiustilassa vielä maanantai-iltapäivällä, sillä ukkoskuuroja odotettiin saapuvan lisää.

– Näitä tulee pitkin kesää, usein etenkin heinäkuussa, Nyman sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Telia ostaa verkko- ja pilvipalveluita tarjoavan Nebulan

    7. 7

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Ilmainen porno palaa televisioon

    9. 9

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    10. 10

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää