Chilen presidentti hakee oppia Suomesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Chilen ensimmäinen naispresidentti Michelle Bachelet kärsii kansansuosion laskusta, koska Santiagon julkinen liikenne on ajautunut kaaokseen helmikuussa alkaneen bussiuudistuksen jälkeen.


Bachelet valmistautuukin La Monedassa tyytyväisenä ensi viikon valtiovierailukierrokseen, johon kuuluvat Suomi, Norja ja Sveitsi. Hän saapuu Helsinkiin tiistaina valtuuskuntineen, johon kuuluu ministereitä, korkeita virkamiehiä ja liikemiehiä.

– Olen kiinnostunut Suomen julkisen liikenteen mallista ja aion katsoa, mitä opittavaa meillä voisi olla siitä. Haluan tutustua erityisesti suomalaiseen koulujärjestelmään, josta meillä voisi olla myös opittavaa, Bachelet paljastaa.

Häneen on tehnyt vaikutuksen suomalaisten kyky kehittää teknologiaa ja innovaatioita sekä pärjätä globaalissa taloudessa.

– Suomi on kilpailukyvyltään maailman huipulla, mutta silti se on pystynyt säilyttänyt humaanit arvot, hän arvioi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Chileä koko sen 17-vuotisen demokratian ajan hallinnut vasemmisto-keskusta-koalitio haluaa kehittää teollisuustuotantoa Suomen mallin mukaan ja vähentää talouden riippuvuutta perusraaka-aineista ja maataloustuotteista.

Suomen Akatemia allekirjoittaakin Bacheletin vierailun kunniaksi Chilen tiede- ja teknologianeuvoston kanssa yhteistyösopimuksen tieteen ja teknologian kehittämisestä.

Hallituksen päätavoite on nostaa julkisen koulutuksen tasoa, jotta varsinkin kaikkein köyhimmillä olisi mahdollisuus päästä eteenpäin. Bachelet lupaa ensi vuonna 650 miljoonaa dollaria lisää rahaa koulutukseen, jolloin koko julkinen koulutuspotti nousee viiteen miljardiin dollariin.

Vierailullaan Chilen presidentti etsii lääkkeitä myös maan riippuvuuteen tuontienergiasta. Chile on pitkälti Argentiinan maakaasutoimitusten varassa, mikä on tehnyt energiahuollosta epävarman.

– Haluamme kehittää uusiutuvia energiamuotoja, kuten biomassaa, maalämpöä, aurinko- ja tuulienergiaa, sanoo Bachelet.

Chilen tavoitteena on nostaa bioenergian osuus jopa 15 prosenttiin kokonaiskulutuksesta, kun sen osuus on nyt pari prosenttia.

Bachelet haluaa kuulla kokemuksia myös ydinvoimasta, vaikka hän vaalikampanjansa aikana vastusti vielä jyrkästi ydinvoimalan rakentamista.

– Olen pannut komission selvittämään perusteellisesti kaikki ydinvoimaan liittyvät riskit ja mahdollisuudet, jotta seuraava hallitus voisi ottaa kantaa asiaan, sanoo Bachelet.

Bacheletin aikana Chile ei tee kuitenkaan päätöstä ydinvoimalan rakentamisesta. Chile haluaa myös satsata ympäristönsuojeluun, sillä mannerjään sulaminen ja otsonikato pelottavat.

Santiagon kaupunki halusi poistaa saastuttavat bussit puhdistaakseen ilmaa, mutta yksityiset liikennöitsijät eivät ole vielä hankkineet riittävästi uusia busseja.

Työmatkojen venyminen on vienyt santiagolaisten huomion hallituksen myönteisistä saavutuksista.

Hallitus on parantanut vanhusten, työttömien ja pätkätyöläisten eläketurvaa, perustanut uusia esikouluja, kohentanut sosiaalisen asumisen tasoa sekä helpottanut pk-yritysten asemaa, jotka ovat luoneet uusia työpaikkoja.

Chilellä on varaa sosiaalisiin uudistuksiin, sillä valtio nauttii suurista kuparituloista.

Bachelet sai viime vuonna moitteita kasvun hiljenemisestä 4,6 prosenttiin, mikä on eurooppalaisittain hyvä vauhti.

– Vaalien aikana äänestäjillä oli erittäin suuret kasvuodotukset korkean kuparin hinnan takia. Ihmiset halusivat 17 demokratiavuoden jälkeen enemmän ja välittömästi, Bachelet huokaa.

Hän on tyytyväinen alkuvuoden 5,8 prosentin kasvulukuun, jota tukee Kiinan suuri kuparin tarve.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    4. 4

      CGI:n tarjous Affectosta sai siunauksen Kilpailu- ja kuluttajavirastolta

    5. 5

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    6. 6

      Uutuuskirja avaa Mustin ja Mirrin tarinaa: Viis uudesta autosta tai asunnosta, kunhan koiralle on leluja

    7. 7

      Tuhannet Varman vuokralaiset saivat aiheettomia maksuhuomautuksia perintätoimistolta

    8. 8

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    9. 9

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    10. 10

      Air Berlin neuvottelee pilkkomisestaan Lufthansan ja EasyJetin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    2. 2

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    3. 3

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    7. 7

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    10. 10

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää