SAS peruu myös huomiset lentonsa

Lentoyhtiö SAS peruu myös huomiset lentonsa, koska neuvottelut ruotsalaisen matkustamohenkilökunnan kanssa eivät ole tuottaneet tulosta.


Osapuolten näkemykset eroavat yhä jyrkästi toisistaan. Työntekijät vaativat palkankorotuksia sekä parannuksia työaikoihin. SAS:n mielestä työntekijöiden vaatimukset tulisivat yhtiölle liian kalliiksi.

Lakko koskee SAS:n 800-henkistä ruotsalaista matkustamohenkilökuntaa.

SAS ilmoitti jo eilen peruvansa kaikki tämän päivän lennot Ruotsissa.

Peruutukset vaikuttavat myös Suomen ja Ruotsin väliseen lentoliikenteeseen. SAS:n aamun ensimmäinen lento Tukholmaan lennettiin aikataulun mukaisesti, mutta päivän neljä muuta lentoa on peruttu.

Lakko ja peruutukset eivät vaikuta SAS:n yhteistyökumppanin Blue1:n lentoihin, jotka lennetään normaalisti.

Lisätietoa perutuista lennoista löytyy SAS:n verkkosivuilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Ekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi shokki – ja miten kävikään Trumpin voitettua?

    5. 5

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Ranskan vaalit nostivat yhä euroa ja Aasian pörssejä

    9. 9

      Brittilehti: Suomi osoittaa, ettei euro toimi

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää