Aldata liittyy Symphonyyn

Julkaistu: , Päivitetty:

Kalifornialainen Symphony Technology Group ostaa suomalaisen kaupan alan tietojärjestelmätoimittaja Aldata Solution Oyj:n käteisellä. Aldatan johto puoltaa kauppaa, jossa yhtiön osakkeille maksetaan 19 prosentin preemio.
Yhtiöt ovat tänään solmineet yhdistymissopimuksen, jonka mukaan Symphonyn kokonaan omistama tytäryhtiö Sauna Acquisition LCC tekee julkisen ostotarjouksen kaikista Aldatan liikkeelle laskemista osakkeista sekä optioista. Sauna tarjoaa EUR 1,82 käteisenä kustakin Aldatan osakkeesta. Clearlake Capital Group osallistuu transaktion rahoituksen järjestämiseen.

Tarjouksen mukaan Aldatan markkina-arvoksi muodostuu noin 124 miljoonaa euroa. Ennestään Symphony omisti yhtiön osakkeista 29 prosenttia. Se hankki ne maaliskuun lopussa 1,50 euron kappalehintaan.

Aldatan hallituksen puheenjohtaja Peter Titzin mukaan Aldatan hallitus on huolellisesti analysoinut Symphonyn tarjouksen ja teettämänsä arvonmäärityksen perusteella hallituksen käsitys on, että tarjottu hinta on taloudellisessa mielessä suotuisa Aldatan osakkeenomistajien ja optionhaltijoiden kannalta. Näin ollen Aldatan hallitus on päättänyt suosittaa tarjottuja vastikkeita Aldatan osakkeenomistajille ja optioiden haltijoille.

– Olemme pitkään etsineet sopivaa strategista tahoa tukemaan liiketoimintaamme, sen kasvua ja kansainvälistymistä. Osana yksityistä Symphonya, Aldata hyötyy sen vahvasta erikoisosaamisesta kaupan alan järjestelmissä, yhteistyöstä muiden Symphony-yritysten, kuten kaupan alaan erikoistuneen Information Resourcesin, kanssa sekä Symphonyn laajasta kansainvälisestä verkostosta, sanoo Aldatan toimitusjohtaja Rene Homeyer, lehdistötiedotteessa.

– Tämä transaktio tuo käteisen muodossa välitöntä taloudellista hyötyä osakkeenomistajillemme ja mahdollistaa yrityksen jatkuvaan kehitykseen tarvittavat investoinnit. Omistuspohjan muutos karsii epäilyt uskottavuudestamme maailman johtavien kauppaketjujen strategisena järjestelmätoimittajana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    7. 7

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    3. 3

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    8. 8

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    9. 9

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    10. 10

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää