Veromuutos mullistaa juomahyllyt

Julkaistu: , Päivitetty:

Olut siirtyy entistä enemmän tölkkeihin ja muoviset palautuspullot vaihtuvat uusiksi kertakäyttöpulloiksi, kun veromuutos mullistaa juomamarkkinat.
Juomapakkausten haittaveron poistuminen ensi vuoden alussa mullistaa kauppojen juomahyllyt, uskoo juomayhtiö Sinebrychoffin toimitusjohtaja Mikael Aro.

Tölkkien määrä kasvaa entisestään ja polyeteenitereftalaatista (PET) valmistetut muoviset, pantilliset kertapullot ilmestyvät markettien hyllyille korvaten kierrätettävät muovipullot. Uudet PET-kertapullot mullistavat muovipullojen tuotannon ja brändäyksen.

– Alumiinitölkkien osuus kasvaa yli puoleen nykyisestä noin 40 prosentista. Tölkkien osuus on kasvanut jatkuvasti, Aro sanoo.

Lasipullot pitävät kuitenkin pintansa ravintoloissa.

Pakkausten muuttumisen takana on se, että vuodesta 1995 voimassa ollut alkoholi- ja virvoitusjuomapakkauksille asetettu lisävero eli haittavero poistuu ensi vuoden alussa, kun kertapullojen kierrätys käynnistyy.

Sinebrychoff on investoinut uuteen tölkkilinjaan kymmenen miljoonaa euroa ja investoi kahteen PET-pulloja valmistavaan tuotantolinjaan 26 miljoonaa euroa. Aro arvioi PET-pullojen syrjäyttävän kierrätettävät muovipullot muutaman vuoden kuluessa.

PET-pulloihin pakataan vesiä, virvoitusjuomia, mehuja ja joitakin alkoholituotteita kuten lonkeroita ja siidereitä.

Olutpakkauksista yhtiö ei ole vielä tehnyt päätöksiä. Olut ei säily hyvin kirkkaassa pullossa.

– PET-pullo on kestävä ja tavallista muovipulloa keveämpi. Kuluttajat saavat pullon palauttaessaan hintaan sisältyvän pantin. Palautettu pullo rutataan ja materiaali kierrätetään. Tämä on ekologisesti kestävää, Aro kertoi.

Nykyisin muovipullo käytetään uudelleen 20–25 kertaa. Suomalaiset ovat tunnollisia kierrättäjiä: palautusaste muovipulloissa on reilusti yli 90 prosenttia. Juomayhtiöt toivovatkin suomalaisten kierrättämisinnon jatkuvan, kun PET-pullot valtaavat markkinan.

Vuoden alussa PET-pullot ja alumiinitölkit palautetaan yhteen pisteeseen. Myös nykyiset pantittomat, muoviset kivennäisvesipullot muuttuvat kierrätettäviksi.

PET-pullot ovat käytössä laajasti Euroopassa, mutta niiden kierrätys ei ole hyvin hoidettu. Suomalainen toimintamalli eroaakin ulkomaisista tehokkaan kierrätysjärjestelmän vuoksi.

Muovipullojen tuotanto muuttuu täysin, sillä pullot puhalletaan tehtaalla priformeista halutun kokoisiksi ja muotoisiksi. Priformi on uuden pullon aihio, joka on koeputken näköinen.

Uusi kertakäyttöpullojen tuotantotapa tarjoaa pakkausten brändäykselle ennennäkemättömät mahdollisuudet.

– Isoin asia PET-pulloissa on, että ne mahdollistavat toisaalta kahden litran pullojen ja toisaalta aikaisempaa pienempien pullojen tulon markkinoille. Priformeista voi tehdä erilaisia pakkauksia, mikä monipuolistaa brändäyksen. Niitä voidaan käyttää myös monipakkauksissa, Aro kertoi.

PET-pullot vähentävät juomavalmistajien varastointikuluja.

Esimerkiksi tällä hetkellä Sinebrychoffilla on varastossa miljoonia pulloja, jotka odottavat täyttöään kesän huippukautta varten. Kesällä pullot eivät saa loppua.

Aron mukaan haittaveron poistuminen ei näy hinnan alennuksina. Vero on tällä hetkellä muovisissa PET-pulloissa 0,51 euroa litralta ja alumiinitölkeissä 0,075 euroa tölkiltä. Nykyisissä muovisissa kierrätyspulloissa veroa ei ole.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    4. 4

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      350 euroa tunnissa – vain harva laskuttaa näin paljon

    10. 10

      Paperiyhtiöt painuivat Helsingin pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää