Rikosoikeuden asiantuntija ihmettelee Kotirannan väitteitä

Helsingin yliopistossa työskentelevän oikeustieteen tohtorin Ari-Matti Nuutilan mielestä apulaisvaltakunnansyyttäjä on toiminut täysin oikein tehdessään kantelun asianajajien korkeista kuluista ja palkkioista.


– Syyttäjä, tuomioistuin tai asianajajan päämies voi viedä asianajajien kulut ja palkkiot Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan käsiteltäväksi, Nuutila sanoo.

Asianajaja Kai Kotirannan mielestä apulaisvaltakunnansyyttäjä haluaa ilmeisesti ohjata ulkoapäin vireillä olevien arvopaperimarkkinarikosjuttujen myöhemmin annettavien tuomioiden sisältöä. Kotiranta on yksi niistä asianajajista, joiden laskutuksesta apulaisvaltakunnansyyttäjä on tehnyt kantelun. 

– Pidän sitä hyvin yllättävänä väitteenä. Suomen Asianajajaliiton toiminnassa ei ole lainkaan tavatonta, että palkkioriitoja käsitellään vireillä olevien juttujen aikana.

Nuutila muistuttaa, että apulaisvaltakunnansyyttäjä ei ole missään vaiheessa kyseenalaistanut kantelun kohteena olevien asianajajien ammattitaitoa.

– Kysymys on vain siitä, kuinka paljon tunteja on todellisuudessa jutun ajamiseen kulunut, ja mikä on tuntikorvauksen taso, Nuutila sanoo.

Kotiranta sanoo tiedotteessaan, että jos aiheettomaksi todettuja juttuja ei olisi ajettu, ei olisi aiheutunut mitään kustannuksiakaan.

Nuutila on asiasta eri mieltä: syyttäjän on tehtävä aina syytepäätös, jos on todennäköisiä syitä epäillä rikoksesta.

– Oikeusvaltiossa syytekynnys ja tuomitsemiskynnys ovat erilaisia. Valtion pitää sietää se, että osa syytteistä hylätään ja oikeudenkäynnin kulut korvataan valtion kassasta.

Nuutila ei myöskään ymmärrä ajatusta, että apulaisvaltakunnansyyttäjän tekemällä kantelulla kyseenalaistettaisiin tuomioistuinlaitoksen toiminta ja arvostus.

– Tässä ei ole lainkaan kysymys tuomioistuinlaitoksen arvostuksesta. Käräjillä pitäisi alkaa aktiivisesti keskustella pääasian lisäksi asianajajien oikeudenkäyntikuluista, Nuutila sanoo.

Suomen Asianajajaliitto ihmettelee apulaisvaltakunnansyyttäjän julkisia linjauksia. Liiton mielestä palkkioiden julkinen ja ennenaikainen arvostelu vireillä olevissa asioissa on varsin kummallista.

Nuutila painottaa, että Suomen Asianajajaliiton näkemykset eivät sido liiton valvontalautakuntaa, joka tekee päätöksensä täysin itsenäisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    7. 7

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    8. 8

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    9. 9

      OP ja Fortum rakentavat yhdessä latauspisteitä sähköautoille

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää