VR on saamassa kilpailijan

Julkaistu: , Päivitetty:

VR Cargo on saamassa ensimmäisen kilpailijansa, jos uuden savolaistaustaisen yrityksen toimilupa toteutuu.
Kotimaisen tavaraliikenteen kasvunäkymät ovat innostaneet alalle uuden toimijan, Teollisuuden Raideliikenne Oy:n, jonka taustalla on viisi osakasta. Toimitusjohtaja Markku Soininen on aiemmin toiminut rautatieteknologian kehittämiskeskuksen johtajana Pieksämäellä.

– Bioenergia ja siihen liittyvät kuljetukset ovat uusi kasvualue kaikille. Lisäksi Venäjän puutavaratullit lisännevät kotimaisen raakapuun kuljetustarpeita. Myös uudet kaivoshankkeet merkitsevät lisätonneja kiskoille, arvioi Soininen.

Soininen toivoo myös VR:sta asiakasta, mutta kappaletavarakuljetukset eivät ensialkuun ole yhtiön tavoitelistalla.

Hanke on vielä alkutekijöissään, sillä toimilupahakemusta ei ole vielä jätetty eikä sopimuksia kalustohankinnoista ole tehty. Ensivaiheessa tarvitaan Rautatievirastosta turvallisuustodistus, ja sen jälkeen liikenneministeriö myöntää toimiluvan. Vasta sitten voidaan varata Ratahallintokeskukselta kapasiteettia kiskoilta.

– Turvallisuuskysymys on tärkein vaihe. Siinä katsotaan, miten on ajateltu henkilöstön ja organisaation valmiudet sekä kaluston asianmukaisuus. Alkuvaiheessa paperilla tehdyt selvitykset riittävät, koska ei voida edellyttää esimerkiksi vetureiden ostoa vielä ennen toimilupaa, sanoo ylijohtaja Kari Alppivuori Rautatievirastosta.

Ministeriö puolestaan tutkii taloudelliset edellytykset.

Alppivuoren mukaan raideliikenteeseen haluttu kilpailu toteutuu, kun kiskokilometrit per tonni ovat samanhintaiset. Toiminnan muu tehokkuus ratkaisee sen, miten kilpailussa menestyy.

Nykyisin ainoan toimijan VR Cargon johtaja Ilkka Seppänen pitää uusia tulokkaita odotettuina, kun kilpailu avautui vuoden alussa.

– Lyhyellä aikavälillä myös kysyntätilanne on muuttunut. Tuontipuun tyrehtyminen ja bioenergiahankkeet näkyvät jo nyt investoinneissa. VR Cargo on aloittanut ne tilaamalla 50 uutta puutavaravaunua, kertoo Seppänen.

Uuden operaattorin kanssa ei ole vielä keskusteltu yhteistyöstä, koska hanke ei ole vielä edes viranomaiskäsittelyssä.

Toimiluvan jälkeenkin liikennöinnin aloittaminen vielä kestää, sillä seuraavan vuoden kapasiteetti on varattava Ratahallintokeskukselta jo huhtikuussa. Uusi toimija olisi siis kiskoilla aikaisintaan vuonna 2009.

  • Autot

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    11. Näytä lisää

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää