Ammattiliitto: Nokia Siemensillä ensi viikko aikaa

Julkaistu:

Saksalainen ammattiyhdistysliitto IG Metall antaa verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksille aikaa toukokuun loppuun perua aikomuksensa työpaikkojen teilauksesta NSN:ssä.
– Ellei suunnitelmia muuteta, olemme valmiit menemään työtaistelussa pidemmälle, sanoo Michael Leppek Taloussanomille IG Metallin Münchenin toimistosta.

Hän vastaa it-yrityksistä kuten Siemensistä Saksan vahvassa ammattiyhdistysliitossa.

IG Metall järjesti jo toukokuun alussa protestipäivän, jolloin tuhannet siemensläiset marssivat kadulla työpaikkojen vähennystä vastaan protestoidakseen.

Nokia Siemens Networks (NSN) työllistää Saksassa 13 000 työntekijää.

– Joka neljäs työpaikka on meillä uhattuna eli yli 3200 työpaikkaa. Tilanne on työntekijöille paha, sillä reilu kuukausi Nokian ja Siemensin yhteisyrityksen ilmoituksen jälkeen suurin osa odottelee vielä tietoa, mikä heidän tuleva työpaikkansa on ja samalla kalvaa pelko koko paikan menetyksestä, Leppek kuvaa.

Ensi perjantaina Nokia Siemens Networksin suomalaiset ja saksalaiset ammattiyhdistyliikkeen edustajat kokoontuvat Brysseliin koordinaatiokokoukseensa.

– Tapasimme jo huhtikuussa Münchenissä. Brysseliin olemme kutsuneet johtoakin keskustelemaan kanssamme. Tavoitteemme on oppia puhumaan NSN:ssä eurooppalaisesti, eikä vain kansallisesti, kuten tähän saakka. Suomalaisten ja saksalaisten on opittava seisomaan yhdessä yhteisen asian takana, Leppek linjaa.

Suomalaisten kiinteästi seuraama asia on Saksan siemensläisten saama lupaus, että työpaikat on taattu vuoden 2009 syyskuuhun saakka.

– Sen tähden emme edes suostu puhumaan kauhukuvasta eli työpaikkojen poistosta. En usko, että NSN:n johto haluaa julistaa tällaisen sodan työntekijöille, Leppek sanoo.

Saksalaisten työntekijöiden edustajat ovat tulossa kesäkuussa Suomeen tapaamaan ay-tovereitaan.

– Tunnelma on Saksassa kovin jännittynyt. Kun yhteisyrityksestä ilmoitettiin, oli tunnelma katossa tästä taivaallisesta liitosta, ja nyt työntekijät pelkäävät turhautuneina lopputiliä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    8. 8

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää