KRP:llä on epäilty nettisivuhäiriköinnistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskusrikospoliisilla (KRP) on epäilty Yleisradion ja STT:n verkkosivujen viimeviikkoisesta häirinnästä. KRP teki lauantaina kotietsinnän, jossa se takavarikoi useita tietokoneita.
Epäilty on tietokoneiden haltija. Jäljet voivat silti edelleen johtaa muualle, sillä tietokone on saatettu kaapata hyökkäyksiin esimerkiksi ulkomailta.
Samalla kun poliisi aloitteli esitutkintaansa, joutui Eniro jälleen maanantaina uusien palvelunestohyökkäysten kohteeksi. Häiriköinti haittasi Suomi24:n ja Eniron karttapalvelujen käyttöä.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Veli-Pekka Loikala KRP:stä ei halua tutkinnallisista syistä kertoa, missä päin Suomea lauantain kotietsintä tehtiin. Hän kuitenkin vahvistaa, että poliisi on kuullut takavarikoitujen tietokoneiden haltijaa rikoksesta epäiltynä.

– Hänen osuuttaan selvitellään koko ajan, Loikala sanoo.

Hyökkäykset tehtiin Ylen ja STT:n sivuille eri tekniikoita käyttäen. STT:n verkkosivujen häirintä oli Yleä pienimuotoisempaa. Loikalan mukaan KRP ei silti ainakaan toistaiseksi sulje pois sitä, että hyökkäysten takana voisi olla sama taho.

Asiantuntijat arvioivat, että hakkerit onnistuivat valjastamaan tiedostojen jakeluun käytettäviä vertaisverkkoja palvelunestohyökkäyksiin, jotka vaikeuttivat Ylen ja Eniron internetsivujen käyttöä viime viikolla. Verkkopalveluihin tulvi kyselyjä vertaisverkoista, mikä tukki nettisivut.

Maanantain palvelunestohyökkäykset kohdistuivat Eniron ylläpitämiin Suomi24-verkkoportaaliin sekä eniro.fi-karttapalveluihin, jotka joutuivat häiriköinnin kohteiksi myös viime viikolla. Eniro havaitsi hidastelua verkkopalveluissaan puoliltapäivin.

Toimitusjohtaja Ilkka Wäckin mukaan vastaavanlaisia hyökkäyksiä kohdistui myös Eniroon Ruotsissa. Wäck sanoi illalla, että hyökkäysten alkuperästä ollut vielä tietoa. Hyökkäysten määrää hän kuvaili samanlaiseksi kuin viime viikolla.

– Olemme pystyneet pitämään palvelut auki, vaikka hyökkäykset ovat kyllä pitäneet ne kiireisinä, Wäck sanoi.

Wäckin mukaan Eniro aikoo pohtia mahdollisen rikosilmoituksen tekoa tiistaina.

– Selvää on, että tämä on tahallista haitantekoa, ilkivaltaa ja sen tyyppisenä siihen pitää suhtautua, Wäck sanoi.

KRP tutkii Ylen ja STT:n nettisivujen terrorisointia tietoliikenteen häirintänä, josta voi saada sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta. KRP on tutkinut aiemmin paria vastaavanlaista tapausta, mutta Loikala muistelee, että nekin jäivät selvittämättä. Loikala uskoo, että  tutkinta kestää vielä hyvän aikaa. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    4. 4

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      A-olut ja vahvat lonkerot ruokakauppoihin – näin paljon putoaisi nelosoluen hinta

    10. 10

      Alan konkari vaatii: Matkayhtiöiden vakuudet julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää