Isä Mitro saatteli Innokas Medicalin Helsinkiin

Terveydenhuollon teknologialaitteiden sopimussuunnitteluun ja -valmistukseen erikoistunut kempeleläinen Innokas Medical laajentaa Helsinkiin. Elimäenkadulla avatussa toimipisteessä on sekä tuotanto- että toimistotiloja.
Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori Isä Mitro vihki Innokas Medicalin uuden tehtaan käyttöön.

- Menestyvä ja kasvava yritys ei ole mikään itsestäänselvyys, koska kaiken takana on kuitenkin viime kädessä yrittävä ihminen. Elävä ihminen on itse asiassa maailman pienin yritys, mutta samalla tärkein.
 
- Elämä itsessään on yrityksistä tärkein. Elämä ei pelkästään anna lupaa, mahdollisuutta ja oikeutta yrittää vaan se jopa vaatii, velvoittaa ja pakottaa yrittämään. Kuolema ei vaadi yritystä. Ilman yritystä kukaan meistä ei olisi täällä tänään, Isä Mitro painotti Innokas Medicalin mukaan.

Terveysteknologia parhaimmillaan taidetta

Toimitusjohtaja Jouni Ihmeen mukaan Helsinkiin, avainasiakkaiden läheisyyteen, on alettu keskittää toimintoja, jotka tukevat näiden liiketoimintaa. Tällaisia toimintoja ovat muun muassa tekninen asiakastuki sekä suurten kokonaisuuksien kokoonpano ja testaus. Helsingin toimipisteen avaaminen on merkittävä askel yhtiön kasvustrategiassa. Tavoitteeksi on asetettu noin kahdenkymmenen henkilön toimintayksikkö.

Innokas Medicalille on myönnetty ISO 9000: 2000/ISO 13485:2003 -laatujärjestelmän sertifikaatti. Yhtiön mukaan kyseessä on korkein mahdollinen riskiluokan 2A ja 2B lääketieteellisten laitteiden suunnittelun ja valmistuksen sertifikaatti.

- Käytännössä se kattaa kaikki muut paitsi ihmisen sisälle pysyvästi asennettavat lääketieteelliset laitteet, Jouni Ihme sanoo.

Innokas Medical Oy aloitti toimintansa Kempeleessä vuonna 1994. Se on vakiinnuttanut asemansa kansainvälisenä terveydenhuoltosektorin sopimussuunnittelu- ja valmistusyhtiönä.  Yhtiö on keskittynyt pelkästään terveysteknologiatoimialalle, ja toiminta Kempeleessä jatkuu ja tullee kasvamaan lähivuosina. Työntekijöitä siellä on tällä hetkellä kuusikymmentä.

Isä Mitron mielestä terveydenhuolto ja terveydenhuollon teknologia ei ole vain taidon asia vaan parhaimmillaan myös taidetta, koska kaiken mihin ihminen ryhtyy ja mitä hän koskettaa pitäisi muuttua arvoltaan oleellisesti toiseksi. Ihminen voi onnistua pyrkimyksissään, jos hän on  vilpitön, uskoo itseensä ja vaatii itseltään. Tällöin se, mitä hän tekee ei ole pelkästään vain tiedon ja taidon varassa vaan muuttuu taiteeksi ja taiteen kautta sisäistetyksi tunteeksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    3. 3

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    4. 4

      Radiopuhelimen laturista voi saada sähköiskun – myyty Erätukussa

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    9. 9

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    10. 10

      Outokumpu petrasi tulostaan roimasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    9. 9

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    11. Näytä lisää