Uutismestari löytyi investointipankista

Julkaistu:

Tina Korobova voitti Taloussanomien kilpailun.
Onnetar suosi Evli Pankissa työskentelevää Tina Korobovaa, kun Taloussanomien Uutismestari 1997 - kilpailun voittaja tällä viikolla arvottiin.

– Osallistuin sähköpostilinkin kautta, sillä luen Taloussanomien uutiskirjeitä ja lehteä säännöllisesti työni luonteesta johtuen, asiantuntijatehtävissä työskentelevä Korobova kertoo.

Uutismestari-kilpailun osallistujien tuli valita annetuista uutisotsikoista ne, jotka olivat todellisia uutisia vuoden 1997 Taloussanomissa. Kymmenen vuoden takaisista uutisista Korobovan ajatuksia herätti etenkin UMTS-luvista kertova otsikko.

– En muistanutkaan miten iso juttu ne olivat silloin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Valtavia yllätyksiä vuoden 1997 talousuutiset eivät 29-vuotiaalle voittajalle tarjonneet.

– Olin niin nuori, että seurasin lähinnä yleisuutisia.

Eniten Korobova yllättyi voittamastaan matkasta USA:n pääkaupunkiin Washington DC:hen. Voittaja odottaa näkevänsä ainakin paljon museoita ja nähtävyyksiä ensimmäisellä vierailullaan Yhdysvaltoihin.

– Ja Valkoisen talon tietenkin.

Palkintomatkan kohokohta saattaa silti löytyä välilaskulta Reykjavikiin.

– Olen jo jonkin aikaa halunnut nähdä maanalaiset lähteet omin silmin. On todella hienoa päästä kokemaan ne.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    7. 7

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    11. Näytä lisää

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää