Perintätoimisto myöntää mokansa

Automaattisissa tietokoneajoissa tapahtui virhe, jonka vuoksi Soneran 2000-luvun alun vanhentuneista veloista muistutettiin asiakkaita.


Kuluttajavirasto ennätti varoittaa perjantaina perintätoimisto Sergelistä, jonka lähettämissä kirjeissä mainitaan veloista, joista osa on saattanut lain mukaan vanhentua.

Sergelin maajohtajan Kristiina Airaksisen mukaan kyse on tietokoneajovirheestä, joka on lähettänyt velkojan vaihtokirjeitä Soneran asiakkaille, joiden 2000-luvun alun velkoja on saattanut vanheta lain mukaan.

— Olemme lähettäneet vuoden alusta lähtien noin 2000 kirjeen päivävauhdilla velkojan vaihdoskirjeitä automaattisesti. Velkojan vaihdoskirje informoi velallista siitä, että perintätaho on muuttunut.

Airaksisen mukaan virheellisiä kirjeitä voi olla korkeintaan 1800 kirjeen joukossa.

— Virhe huomattiin huhtikuussa, jolloin virheellisiä tietokoneajoja syntyi. Huhtikuussa asiakaspalveluun tuli useita satoja kyselyitä koskien lähettämiämme kirjeitä. Tuolloin asiakaspalvelussa oli paljon ruuhkaa. Nyt meillä on paremmin aikaa vastata tiedusteluihin, Airaksinen kertoo.

Sergel on ostanut 140 000 asiakkaan tietokannan Soneran 2000-luvun alun saatavista, joita Sergel on ryhtynyt selvittämään omaan lukuun. Tähän mennessä kirjeitä on lähetetty yhteensä 90 000 kappaletta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    2. 2

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    9. 9

      Britannia ei ole tänään tuottanut yhtään hiilienergiaa – ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    3. 3

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    6. 6

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    7. 7

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    8. 8

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    9. 9

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää