Valkoinen talo pehmentänyt kantaansa Wolfowitzin eroon

Julkaistu:

Maailmanpankin johtokunta pohti Washingtonissa keskiviikkona pääjohtajansa Paul Wolfowitzin kohtaloa.
Wolfowitz anoi tiistaina illalla pidetyssä johtokunnan kokouksessa ymmärrystä hairahdukselleen. Hän vakuutti toimineensa hyvässä uskossa, kun hän junaili pankissa työskentelevälle naisystävälleen ylennyksiä ja mittavia palkankorotuksia.

– Teillä on yhä mahdollisuus välttää pitkän aikavälin vahinkoja ratkaisemalla tämä asia reilulla ja oikeudenmukaisella tavalla, ja tavalla, jossa osoitetaan, että me kaikki yritimme toimia oikein, vaikka toimet olivatkin puutteellisia, Wolfowitz painotti vetoomuksessaan.

Pankin johtokunnan mukaan Wolfowitzin toimet ovat heikentäneet köyhyyttä vastaan taistelevan rahoituslaitoksen uskottavuutta.

Euroopan maat ovat vaatineet pääjohtajan eroa, mutta Valkoinen talo on pysynyt tiukasti Wolfowitzin takana. Tämä on ollut johtamassa ikävään skismaan EU:n ja Yhdysvaltain välillä. Valkoisen talon asenne on kuitenkin nyt hieman lientynyt: sen lausunnon mukaan "kaikki vaihtoehdot ovat auki". Tämä tarkoittanee sitä, että Bushin hallinto on valmis miettimään vaihtoehtoja umpisolmun purkamiseksi.

Pankin johtokunta joutuu miettimään, haluaako se erottaa Wolfowitzin, antaa hänelle epäluottamuslauseen, nuhteet tai jättää hänet ilman minkäänlaista rangaistusta.

Vuonna 1944 perustettu pankki ei ole joutunut koskaan aikaisemmin miettimään kurinpitotoimia johtajaansa kohtaan ja siksi ei ole olemassa mitään varsinaista menettelytapaa, jonka mukaan toimia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    7. 7

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    8. 8

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    9. 9

      Autoliitto Lännen Medialle: Britannian tavoite on ”todella kunnianhimoinen”

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    10. 10

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää