Tietoalojen johtajien palkat kääntyivät nousuun

Julkaistu:

Tietoalojen johtajien ansiot nousivat viime vuonna rajummin kuin ammattitehtävissä olevien ansiot. Kaksi vuotta sitten järjestys oli toinen: työntekijöiden palkat kohosivat johtajien ansioita enemmän.
Säännöllisen työajan ansio tietoaloilla nousi keskimäärin 4,5 prosenttia vuonna 2006 ja oli noin 3600 euroa kuukaudessa. Vuonna 2005 ansioiden nousu jäi 2,6 prosenttiin.

Identtisten henkilöiden palkat nousivat 4,1 prosenttia. Vähiten nousivat ammattitehtävissä olevien palkat 1,2 prosenttia ja eniten johtotehtävissä olevien palkat 3,6 prosenttia. Vuonna 2005 johtajien ansioiden nousu jäi 0,6 prosenttiin, kun ammattitehtävissä toimivien palkat kohosivat 3,4 prosenttia.

Miesten palkat nousivat 4,3 prosenttia ja naisten 2,5 prosenttia. Sopimuskorotuksen osuus ansiokehityksestä oli arviolta 1,8 prosenttia.

– Kiristynyt kilpailu ammattitaitoisesta työvoimasta näkyy alan hyvänä ansiokehityksenä. Palkkakehitys on ollut muihin aloihin nähden verrattuna hyvä, joskaan merkittäviä eroja muihin osaamisvaltaisiin aloihin ei ole. Marraskuun 2006 yleiskorotus ei näissä tilastoissa vielä näy, toteaa Teknologiateollisuuden viestintäjohtaja Tarja Virmala järjestön tiedotteessa.

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksessa oli vuonna 2006 kaksi palkankorotusajankohtaa: huhti- ja marraskuussa. Ensimmäinen yleiskorotus oli yhteensä 1,6 prosenttia, josta yrityskohtainen erä oli 0,6 prosenttia. Toinen korotus oli 1,4 prosenttia, josta yrityskohtainen erä 0,4 prosenttia. Osa yrityksistä on aikaistanut marraskuun yrityskohtaisen erän maksamisajankohtaa, joten se näkyy myös ansiokehityksessä.

Vuoden 2006 palkkatutkimuksessa oli mukana 15 816 palkansaajan tiedot. Tietoalojen liitto liittyi Teknologiateollisuuteen marraskuussa 2006.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    9. 9

      Suomalainen peliyhtiö nousee First North 25 -indeksiin

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    9. 9

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    10. 10

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    9. 9

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää