Puola sulki ovet ulkomaisilta kauppaketjuilta

Puolan konservatiivihallitus säädätti äskettäin lain, joka panee käytännössä tulpan ulkomaisten suurten päivittäistavaraketjujen rynnistykselle itäisen Keski-Euroopan sydämeen.
Parlamentin, sejmin, päätöksen mukaan yli 400 neliön supermarkettien perustaminen jatkossa vaatii myös Puolan kaupunkien ja kuntien päättävien elinten hyväksynnän.

Lakiin sisältyy lisäksi muitakin byrokratiaa paisuttavia seikkoja, jotka vaikeuttavat suuresti jättimarkettien jalkeille saattamista jatkossa.

Liberaali Kansalaisohjelma-puolue ja Puolan yksityistyönantajien liitto Lewiatan aikovat valittaa perustuslakituomioistuimeen uudesta laista, joka on niiden mielestä räikeässä ristiriidassa myös Euroopan unionin kauppasäädösten kanssa. 

Analyytikot pelkäävät uuden säädöksen aiheuttavan Puolalle miljardien eurojen menetykset lähivuosina.

Ilmoittivathan kolme suurinta kauppaketjua Tesco, Carrefour ja Auchan hiljattain investoivansa kuluvana vuonna maahan runsas kaksi miljardia zlotya eli yli puoli miljardia euroa.

Ankarassa markkinataistelussa megaketjut rakentaisivat Puolaan lisää kymmeniä eritoten 2000–8000 neliön marketteja.

Puolan johtava ketju brittiläinen Tesco myy tuotteitaan tällä hetkellä lähes 300 supermarketissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Miksi meille syötetään tällaista roskaa?

    9. 9

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    10. 10

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää