TeliaSonera uskoo yrityspalveluiden kovaan kasvuun

Julkaistu:

Teleoperaattori TeliaSoneran johto luottaa yrityspalveluiden liiketoiminta-alueen merkittävään kasvuun pitkällä aikavälillä. Liiketoiminta-alueen johtaja Juho Lipsanen sanoo, että jo tänä vuonna tapahtuu paljon.

Toimitusjohtaja Anders Igel intoutui hehkuttamaan liiketoiminta-alueen mahdollisuuksia Tukholmassa tiistaina ja keskiviikkona pidettävillä pääomamarkkinapäivillä.

- Olemme ensimmäinen yritys, joka rakentaa kokonaisvaltaisen järjestelmän pienille- ja keskisuurille yrityksille. Tämä on valtava kilpailuetu. Julkistamme paketin, johon liittyvät niin it- kuin matkaviestinpalvelutkin, Igel kertoi.

Liiketoiminta-alueen merkittävästä kasvusta ei kuitenkaan vielä näy merkkejä. Yrityspalveluiden osuus konsernin tuloksesta on vaatimaton ja katteissa on paljon parannettavaa.

Tulevaisuudennäkymät herättävät kuitenkin luottamusta ja liiketoiminta-alueen johtaja Juho Lipsanen lupaa uutuuksia jo pian.

- Jo tänä vuonna tapahtuu paljon, ennen juhannusta tulee jotain ja ennen joulua tulee jo paljon, Lipsanen lupailee, mutta ei halua vielä kertoa tarkemmin tulevista julkistuksista.

11 miljardia euroa 2008

Koko toimialan markkinanäkymät ovat toimitusjohtaja Igelin mukaan selkeät.

Nousua on luvassa matkaviestinnässä, palveluissa ja laajakaistassa, kun taas kiinteän verkon puheliikenne ja perinteiset datapalvelut ovat laskusuunnassa.

Tulevaisuuden kasvuun luottava yritysjohto toisti jo aiemmin esitettämänsä ennusteen.

Sen mukaan TeliaSoneran liikevaihto yltää 100 miljardiin Ruotsin kruunuun, eli noin 11 miljardiin euroon, vuoden 2008 aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Outokumpu kallistui loivan laskun keskellä

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää