Netti syö kaupasta haettavat pelit

Julkaistu: , Päivitetty:

Verkossa pelattavien pelien suosio kasvaa. Pelit ladataan yhä useammin verkosta. Korealaiset ja intialaiset pelintekijät valtaavat markkinoita.


Euroopan pelinkehittäjien järjestön EGDF:n  puheenjohtaja  Fred Hasson ennustaa, että online-pelien suosio tulee kasvamaan eri ikäryhmissä. Lisäksi hänen mukaansa pelien lataaminen verkosta kasvaa.

Hän puhui 24. huhtikuuta Tekesin seminaarissa.

–Tulevaisuudessa peli ostetaan yhä harvemmin kansien välissä kaupasta, hän sanoo.

Hänen mukaansa digitaalinen julkaisu yleistyy.

–Tulevaisuudessa pelinkehittäjä saattaa julkaista pelin yhä useammin itse verkossa.

Suuria kehittäjämaita ja markkinoita alalla ovat esimerkiksi Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Kanada, joka on houkutellut pelinkehittäjiä merkittävin verohelpotuksin.

Hasson ennusta, että haastajia nousee esimerkiksi Koreasta ja Intiasta.

– Eurooppa on puolestaan pelinkehittämisen saralla kallis alue.

Hassonin mielestä tehokkuudessa pelinkehittäjillä olisikin paljon opittavaa muilta ohjelmistotoimialoilta.

Tärkeimpänä Hasson pitää pelien tuotantokustannusten alentamista eri prosesseja kehittämällä. Hänen mukaansa mallia tähän voi ottaa lähes miltä tahansa alalta, jossa henkilömäärältään suuret tiimit kehittävät yhdessä tuotteita.

– Pelinkehitystiimit kasvavat jatkuvasti. Uusimpien konsolipelien kehittämiseen tarvitaan jopa yli 100 ihmisen työpanos.

Euroopan pelinkehittäjien järjestö EGDF yhdistää ja edustaa yli viittäsataa eurooppalaista pelistudiota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    2. 2

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    7. 7

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    8. 8

      Vahva euro huolestuttaa saksalaissijoittajia – luottamus talouteen heikkeni

    9. 9

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    10. 10

      Vuokranantajat: Ruokakunnan käsitettä pitäisi muuttaa opintotuen myöntämisessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Seppälää haetaan konkurssiin

    9. 9

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää