Osuustoiminta veikkaa

Se voittaa, joka ymmärtää sekä asiakasta että teknologiaa.
Monikanavaistuminen, teknistyminen, monimutkaistuminen... Sanat putoilevat virkaveljien, HOK-Elannon toimitusjohtajan Arto Hiltusen ja Veikkauksen Risto Niemisen, puheista vuoron perään. Selvää on, että molemmat ovat tarkkaa miettineen asiakkaittensa tavoitettavuutta. Rakenteet ovat varsinkin peruskaupanalalla murtuneet, vaikka internet on sylkäissyt ruokakaupan sisuksistaan kerta toisensa jälkeen.

– Se ei vain tunnu onnistuvan missään, mikä kuvaa hyvin tilannetta. Väline on vaikeasti ennustettava, Hiltunen miettii.

Veikkauksen tilanne on toinen. Suomen suurimmaksi verkkoliikepaikaksi kasvanut Veikkaus ottaa tuntumaa jo seuraavaan kehityksen aaltoon, onhan tuote helposti lähestyttävissä uusin keinoin.

Monikanavaistuminen tulee

– Monikanavaistuminen on suuri muutos lähivuosina ja koskee kaikkia toimialoja. Ajoitus korostuu. Uusia väyliä ei pidä ottaa käyttöön liian aikaisin, eikä liian myöhään. Huonolla ajoituksella menettää aina rahaa, Nieminen toteaa ja huomauttaa asetelman johtamiselle tuomista paineista.

– Johdon on pysyttävä koko ajan hereillä toimintaympäristössä, joka synnyttää jatkuvasti uusia välineitä, käyttöliittymiä, ohjelmia ja sitä kautta uusia, erilaisia mahdollisuuksia.

Pieleen mennään takuuvarmasti silloin, kun puuhun lähdetään perä edellä. Hiltusen mukaan palvelujen tarjonnan lähtökohta pitää aina olla asiakas. Nopeasti kehittyvällä teknologialla on kiva leikkiä, keksiä kaikenlaisia ratkaisuja, mutta teknologiavetoisen leikin pilaa nopeasti reaalielämä.

– Jollain ihmekonstilla pitäisi sitten saada asiakkaan tarpeet ja nopea teknologian kehitys kohtaamaan toisensa, kun jo ollaan tilanteessa, että on suunniteltu hieno palvelu, jota asiakas ei tarvitse, eikä ole siitä vähääkään kiinnostunut. Ja toisaalta asiakkaat tuntevat huonosti teknologian mahdollisuudet.

– Meidän pitäisi ymmärtää sekä asiakas että teknologia, Hiltunen ynnää.

Nieminen huomauttaa, että kaupan alalla ajatellaan edelleen väärin, että toiminta verkon kautta olisi sitä kannattavampaa, mitä enemmän sitä kautta myydään. Unohtuu paitsi asiakas myös asiakkaan kohtaamisen tärkeys.

– Ei kanava auta ymmärtämään kuluttajan elämäntilannetta oikeasti. Monikanavaisuus vastaa kuluttajan tarpeeseen vain tietyssä tilanteessa.

Nieminen jatkaa pohdintaa ja toteaa, että vaikka tällä hetkellä yksittäisen kaupan vähittäiskaupanarvo määritetään suurin piirtein vihannesten ja hedelmien sekä liha- ja kalatiskien mukaan, itse hän voisi äärettömän mielellään maksaa muille siitä, miksi hänet pyydetään mukaan ostoksille eli tavaroiden kotiin kantamisesta.

– Tässä tullaankin siihen, ettei siitä tietokoneesta saa kantoapua. Se toimii vain tilauksen välittämisen apuna. Jos olisi logistisesti mahdollista rakentaa järkevä kotiinkuljetuspalvelu, olisi se tehty internetistä huolimatta, eikö niin, Hiltunen huomauttaa.

Asiakasrajapinta muuttuu

Herrat ovat yhtämieltä asiakaspinnassa tapahtuvan muutoksen ymmärtämisen vaikeudesta. Ikäkysymyskin tulee vastaan. Puolet Suomen nuorista haaveilee urakseen kuuluisana olemista.

Ikääntyvät ovat entistä terveempiä ja maksukykyisempiä. Ja molempien kansanosien elämä on kuohunut niin voimakkaana, ettei perheen perustamiselle ole ollut aikaa.

– Talouksien koko pienenee edelleen. Se on fakta. Kaupan ja palveluntuottajien tehtävä on yhä voimakkaammin tuottaa palveluja pientalouksille. Helsingin alueella jo yli 80 prosenttia on yhden tai kahden hengen kotitalouksia, Hiltunen toteaa, ja Nieminen täydentää tiedolla, että ydin-Helsingin kotitalouksista yli 60 prosenttia on yhden hengen yksiköitä.

– Tämä muuttaa kokonaan perhekäsityksen. Ennen kuusikymppisille voitiin kaikille ostaa kiikkustuoli, Arto Hiltunen muistuttaa.

Itse talouskehitys on oma lukunsa.

– Meillä on vallalla kauhea perusoptimismi talouden tasaiseen kasvuun. Kaikki rakennetaan sen varaan. Kaikki voi muuttua yhtäkkiä. Yksi haaste on siinä, että pitäisi olla uskallusta kyseenalaistaa automaattisesti hyväksyttyjä peruspilareita. Miten esimerkiksi seuraavan 20 vuoden aikana omistuksen rooli muuttuu, Nieminen heittää.

Kun kimiräikkösiä on tarpeeksi paljon, raha ei todennäköisesti säätele elämää samalla tavalla kuin nyt. Jos oletetaan, että tulevaisuuden raharikkaat luovuttavat osan varallisuudestaan muiden hallintaan itse määrittämälleen alalle, esimerkiksi lääketeollisuudelle uusien lääkkeiden kehittämiseen, on se bisneksen kannalta hyvä.

– Olennaista on, että he itse päättävät kohteen. Silloin heidän vastuullaan on paljon siitä, miten nämä päätökset vaikuttavat ihmisiin ja yhteiskuntaan, Nieminen haastaa pohtimaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    2. 2

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    3. 3

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    4. 4

      EK: Nollatuntisopimukset tärkeitä, rajoitukset vähentävät työpaikkojen syntyä

    5. 5

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Suvi-Anne Siimes erosi Liberan hallituksesta, tilalle Viron entinen presidentti

    8. 8

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    9. 9

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    10. 10

      Cargotecin tulos heikkeni vähemmän kuin odotettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    7. 7

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää