Universomo sai isännän Kaliforniasta

Julkaistu:

Maailman suuriin pelikustantajiin kuuluva THQ on ostanut 40 hengen tamperelaisen mobiilipelistudion Universomon. Vuonna 2002 perustettu Universomo jatkaa toimintaansa THQ:n kokonaan omistamana tytäryhtiönä ja koko henkilöstö jatkaa yrityksen palveluksessa.


Universomon tiedotteen mukaan henkilöstöä Suomessa tullaan kasvattamaan erittäin merkittävästi kahden seuraavan vuoden aikana. Yritys avaa pelistudion myös Helsinkiin seuraavan kahden kuukauden aikana. Ennestään Universomolla on toimipisteet Tampereella ja Kaliforniassa USA:ssa.

Ostaja on THQ Wireless, osa pörssiyhtiö THQ:ta. Yhtiöt eivät julkistaneet kauppasummaa.

Universomo on kehittänyt omaan tuotantokäyttöönsä ainutlaatuiset kehitystyövälineet. Yrityksen mukaan ne mahdollistavat maailmanlaajuisessa mittakaavassa nopean ja kustannustehokkaan tuotantoprosessin pelinkehitykseen ja eri laiteversioiden toteuttamiseen.

- Huippuosaamisen hankkiminen cross-platform -pelikehitykseen oli ehdoton avaintekijä kasvustrategiamme kannalta, toteaa Doug Clemmer, THQ Wirelessin johtaja.

- Universomon useaan kertaan palkittu luova osaaminen yhdistettynä heidän alustateknologiaansa tulee tehostamaan THQ Wirelessin toimintaa merkittävästi ja antaa meille mahdollisuuden keskittyä kasvattamaan tunnettuihin kulmakivi-brändeihimme ja uusiin lisensseihin perustuvaa liiketoimintaamme Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa".

Yrityskaupan myötä Universomon toimitusjohtajaksi nimitettiin Markku Hakala.

Universomo on kasvattanut henkilökuntaansa fuusioimalla itseensä pienempiä yhteistyökumppaneistaan.
THQ Wireless on globaalisti johtava mobiiliviihteen tuottaja ja julkaisija. Laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa pelit, personointituotteet sekä informaatiopalvelut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    3. 3

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    4. 4

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      EU aloittaa tutkinnan Bayerin Monsanto-kaupasta

    7. 7

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    8. 8

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    9. 9

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    10. 10

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    7. 7

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää