Kiinalaiset kiusaavat Ericssonia

Kännykänkäyttäjien määrä kasvaa Ericssonin toimitusjohtaja Carl-Henric Svanbergin laskelmien mukaan eniten Intiassa, jossa yhtiöllä on laskelmiensa mukaan lähes 40 prosentin markkinaosuus. Svanbergin mukaan kiinalaiset kilpailijat ovat tulleet nyt jäädäkseen.
Verkkomarkkinoita ovat tähän saakka hallinneet pääasiassa eurooppalaiset yhtiöt. Pienistä markkinaosuuksista huolimatta kiinalaiset Huawei ja ZTE ovat tehneet läpimurron verkkomarkkinoille.

– Kiinalaiset laitevalmistajat ovat tulleet jäädäkseen, ja heidän menestyksensä jatkuu. Heillä ei kuitenkaan ole merkittävää kustannusetua, Ericssonin toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg sanoi keskiviikkona Tukholmassa yhtiön pääomamarkkinapäivillä.

Kiinalaisista verkkolaitevalmistajista Ericsson tekee yhteistyötä ZTE:n kanssa. Nokia Siemens Networksin kumppani on  Huawei. Rajallisesta yhteistyöstä huolimatta molemmat verkkojätit myös kilpailevat pienien ja vikkelien kiinalaisten kanssa.

Svanbergin mielestä kiinalaisilla ei ole merkittäviä kustannusetuja, koska suuri osa Ericssonin verkkolaitteiden valmistuksesta on jo siirretty ulkomaille eikä tutkimus- ja tuotekehityksessä ole mahdollista saavuttaa yhtä suuria kustannnusetuja kuin tuotannossa.

– Kiinalaiset valmistajat ovat tähän mennessä oppineet lähinnä muilta valmistajilta. Heillä ei ole selvää näkemystä kehityksen suunnasta. Heidä kyytiinsä hyppäämisessä on iso riski, Svanberg sanoo.
Verkkojättien on pidettävä kiinalaisia kuitenkin silmällä, koska suurin markkinakasvu kohdistuu Aasian kehittyville markkinoille

Ericsson arvioi kännykänkäyttäjien määrän kasvan selvästi aikaisempaa arviotaan enemmän.

– Arvioimme, että vuonna 2010 maailmassa jo 4,5 miljardia kännykänkäyttäjää. Se on selvästi enemmän kuin aikaisempi arviomme, Svanberg sanoi.

Yhtiön aikaisempi arvio oli, että neljä miljardia ihmistä käyttää matkapuhelinta vuonna 2010.
Kännykänkäytön yleistymista edistävät Svanbergin mielestä halvat kännykät ja verkkolaitteiden edulliset hinnat.  Hän kuitenkin myönsi, että esimerkiksi Intian markkinoillla hintakilpailu on erittäin kova.

Ericssonin kilpailija Nokia Siemens Networks on tehnyt hartiavoimin työtä vahvistaakseen asemaansa Intian huipputärkeilä markkinoilla. Intia on myös maailman suurin matkapuhelinverkkojen ylläpitö- ja hallintapalvelujen markkina-alue. Palveluiden lisäksi ohjelmiston merkitys langattomassa ja kiinteässä verkossa vahvistuu.

– Verkkolaitteiden osuus matkapuhelinverkon käynnistyskustannuksista on noin 40 prosenttia. Loput kustannuksista muodostuu seuraavan vaiheen kuluista, Svanberg sanoi.
Palvelujen osuus sekä Ericssonin ja Nokia Siemens Networksin liiketoiminnassa on reippaassa kasvussa.

– Kännykkänkäyttäjien määrä kasvaa nopeimmin Intiassa, jossa käyttäjien määrä kasvaa kuudella miljoonaalla kuukaudessa.

Ericssonin markkinnaosuus Intian gsm-laitemarkkinolla on Svanbergin mukaan lähes 40 prosenttia. Kiinassa markkinaosuus on gsm-laiteissa 35 prosenttia.

Nokia Siemens Networksin massiivisten irtisanomisten tuomasta epävarmuudesta ja sen vaikutuksesta yhtiöiden väliseen kilpailutilanteenseen Svanbergilä ei ollut paljon sanottavaa.

– On selvää, että uudelleenjärjestelyt vievät paljon energiaa yhtiön sisällä. Ericssonin hyötyminen tilanteesta on pelkään spekulaatiota, Svanberg sanoi Taloussanomille.

Suurin osa verkkomarkkinoiden kasvusta tulee kuluttajien viestintätapojen muuttumisesta.

– Tänä vuonna matkapuhelimen käyttäjät kuluttavat 13,5 miljardia dollaria digitaaliseen musiikkiin, mikä on 23 prosenttia ennemmän kuin viime vuonna. He lähettävät lähes kaksi miljardia videoviestiä ja vastaaottavat 2,6 miljardia videota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    9. 9

      Kiistellyn Sierilän voimalaitoksen saa sittenkin rakentaa

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää