Kolumni: Onko teillä hetki aikaa?

Julkaistu:

Valtakunnassa taas kaikki hyvin! Yleisradio ilmoitti viime viikolla käyttävänsä edelleen Taloustutkimusta puolueiden kannatusmittauksissaan. Ylen mittauksistahan nousi kohu eduskuntavaalien aikaan, kun viimeisin kysely osoitti kokoomukselle huomattavasti heikompaa tulosta kuin itse vaaleissa sitten kävi.
Nyt Taloustutkimus on säätänyt tutkimustaan. Ja hip hei, parantuneen yhteistyön harjakaisiksi Ylen viime viikolla julkistama puoluekysely näytti, että kokoomus on pompsahtanut Suomen suurimmaksi puolueeksi. Yleisradio ja Taloustutkimus kertoivat, että otoskokoa on kasvatettu rutkasti virheiden pienentämiseksi. Liekö mukaan otettu lisää kiintiökokoomuslaisia?

Meille toimittajille kannatusmittaukset ja kyselyt ovat kovin rakkaita. Toimituksissa kannetaan huolta paitsi siitä, mitä kansa haluaisi lukea, kuulla ja nähdä, myös siitä, mitä kansa oikeasti ajattelee.

Ongelmaan on haettu erilaisia ratkaisuja. Joitakin vuosia sitten oli suosittua lähteä etsimään kansan ääntä kaikkein surkeimpaan keskiolutkuppilaan, jossa päivystivät eurooppalaista ja slaavilaista juomakoodia estottomasti yhdistelevät elämäntaiteilijat.

Myöhemmin havaittiin, että massat työntyvät töiden jälkeen marketteihin ostamaan perheelle ruokaa. Niinpä kuvausryhmät ja toimittajat on siirretty hakemaan kansan ääntä ostoskeskusten käytäville, taustalla oikealla Citymarketin kassat ja vasemmalla Prisman.

Toinen tapa saada kansan ääni kuuluville ovat kyselytutkimukset. Niitä käyttävät innokkaasti niin media kuin yrityksetkin. Tarjolla on paitsi äärettömän kiinnostavaa, myös aika ongelmallista tietoa.

Kukapa ei olisi joutunut tutkimuslaitosten kyselyjen kohteeksi. Kun puhelin illalla soi ja toisessa päässä pirteä ääni pyytää viittätoista minuuttia aikaa kyselläkseen perheen kulutustottumuksista, mielen valtaa useimmiten pakokauhu. Jos ei hätäpäissään keksi tekosyytä kieltäytyä, viimeistään viiden minuutin jälkeen alkavat ajatukset harhailla, kysymykset hämärtyä ja vastaukset livetä sinne toisinaan, toisinaan ei -sarakkeeseen.

Itse lupasin vastata median käyttöä mittaavaan tutkimukseen. Postilaatikkoon kolahti tuhti kysely. Kuuliaisesti yritin pumaskaan rastittaa, mitä medioita käytän ja mitä niistä ajattelin. Kului päiviä ja viikkoja, mutta urakka vain osoittautui ylivoimaiseksi.

Kuka ihme siihenkin tutkimukseen ehti ja jaksoi vastata. Ja minkälaisen ihmisjoukon näkemyksiä vastaukset lopulta heijastelivat. Ja vielä: tekeekö joku tutkimuksen perusteella suuria linjauksia tai julistaako mediassa suuria totuuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    7. 7

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    8. 8

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    9. 9

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    10. 10

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    9. 9

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    10. 10

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää