Technopolis versoo Venäjälle Lappeenrannan kautta

Julkaistu: , Päivitetty:

Technopolis kertoo vahvistavansa Venäjän-liiketoimintaa edistävien palvelujensa tarjontaa. Se on vastikään alkanut toteuttaa Lappeenrannan vetovoimaohjelmaa, jossa Venäjän-liiketoimintaa harjoittavien yritysten palveleminen on tärkeässä osassa.
Technopoliksen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen korostaa, että yhtiö on jo jonkin aikaa tavoitellut palvelujensa vankempaa ulottamista Venäjän markkinoille. Yksi keino tähän on kehittää sen toimintoja aivan rajan pinnassa Lappeenrannassa.

- Lappeenrannasta on muodostunut vilkas Venäjän-kaupan keskittymä, joka vetää puoleensa niin itään suuntaavia länsimaisia kuin länsimarkkinoille tähyäviä venäläisiä yrityksiä. Muun muassa näitä yrityksiä me haluamme nyt palvella entistä paremmin, Huuskonen sanoo.
      
Venäjän-liiketoiminta on keskeisessä osassa Lappeenrannan vetovoimaohjelmassa, jota Technopolis on ryhtynyt toteuttamaan yhdessä Lappeenrannan kaupungin kanssa. Muita ohjelman painopistealoja ovat metsäteollisuus ja hajautettu energiantuotanto.

Vuoden 2010 loppuun asti kestävä ohjelma pyrkii parantamaan Lappeenrannan alueen menestystä kilpailussa yrityksistä, sijoituksista ja osaajista. Vetovoimaohjelman yhtenä päämääränä on muodostaa Lappeenrantaan yrityksiä ja muita yhteisöjä palveleva Venäjän-liiketoiminnan keskus.

Keskus tarjoaisi asiakkailleen liiketoiminnan kehitystä, koulutusta, kasvu- ja markkinointiohjelmia sekä sijoittumispalveluja niin Lappeenrannasta kuin Venäjästäkin kiinnostuneille.
       
Technopoliksen uusi teknologiakeskus on valmisteilla Lappeenrannan ydinkeskustaan. Ensimmäinen vaihe on viisikerroksinen ja sen pinta-ala on 3150 kerrosneliömetriä. Tiloista on jo vuokrattu miltei puolet yhdelletoista yritykselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    2. 2

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Metson osakkeen rivakka lasku jatkuu pörssissä

    6. 6

      Öljyntuottajat yrittävät saada öljyn hinnan nousuun Pietarissa viikonloppuna

    7. 7

      Näin vanhat asunnot kävivät kaupaksi kesäkuussa – katso suurimpien kaupunkien tilanne

    8. 8

      Kysely: Suomalainen ottaa autokaupoille mukaan makutuomarin

    9. 9

      Panimoliitto selvitti suomalaisten mieluisimman hellejuoman – hanavesi yllätti

    10. 10

      Metso luottaa tilauskannan kasvuun – loppuvuodelle tilauksia on jo miljardin edestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    5. 5

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    6. 6

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää