Kalasatamaan suunnitellaan kelluvia taloja

Julkaistu: , Päivitetty:

Sörnäisten ja Hermannin rannan rakentaminen Helsingissä aloitetaan alueilta, joiden maaperä on kantavaa ja puhdasta. Kantavia alueita on muun muassa Sompasaaressa ja Kalasataman metroasemalla. Yleisten töiden lautakunta käsitteli rannan aluekaavaehdotusta jälleen torstaina.
Kalasataman ympäristö vaatii huolellisen puhdistussuunnitelman. Joillakin alueilla on tehtävä myös laajoja maanvaihtoja. Kaikkia alueita ei ole vielä päästy tutkimaan. Puhdistustyöt aloitetaan mahdollisesti ensi vuonna.

Rantaan suunnitellaan ponttoneiden päällä kelluvia asuntoja, joita voi kiinnittää toisiinsa, esimerkiksi rannan suuntaisesti tai merelle päin. Asunnot ovat puoli metriä merenpinnan yläpuolella.

Ensimmäisiä kelluvia taloja saadaan vielä odottaa, koska alueen rakentamisen valmistelu kestää pitkään, arvioi vs. kaupunginarkkitehti Sonja Liljeblad.

Meren ylle rakennetaan suunnitelmien mukaan myös kolme kanavaa siltoineen. Rakentaminen on teknisesti vaativaa ja kallista. Liljebladin mukaan on harkittava, onko kaikkien kanavien ja rantamuurien rakentaminen tarpeellista.

Muiden julkisten kulkuneuvojen ja autojen lisäksi meren rannasta voisi kulkea myös vesibusseilla. Vesibussi kulkisi tuolloin joko Kalasataman ohi tai satamasta tehtäisiin sen päätepiste.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Lehto ja Bittium reippaina raukeassa perjantaipörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää