Nordea vaihtaa pankin it-johdon

Julkaistu: , Päivitetty:

It-johtoon nouseva Tapio Saarelainen lupaa ruotsalaisille muutosta nettipankkiin. Verkkopankkihuijaukset eivät Nordean mukaan olleet syynä johdon vaihtoon.
Nordea vaihtaa konserninsa it-johdon. Pankkikonserni kiistää kuitenkin, että yhtiön tietotekniikasta vastanneen johtajan Magnus Norrströmin syrjäyttäminen johtuisi Ruotsin verkkopankkia vaivanneista tunnushuijauksista.

– Uusi konsernijohtaja Christian Clausen on tuonut tullessaan suuren organisaatiouudistuksen. Nyt on luontevaa, että ihmiset vaihtavat uusiin rooleihin, sanoo Nordean viestintäjohtaja Atte Palomäki.

Hän huomauttaa, että Ruotsin verkkopankkia johtava Ingemar Borelius istuu edelleen tukevasti postillaan, mikä ei olisi todennäköistä, jos tietoturvaongelmat olisivat syynä Norrströmin vaihtoon.

Norrström ehti vastata Nordean tietoliikenteestä vain parin vuoden ajan. Sinä aikana ruotsalaisia on koetellut verkkopankkitunnuksia kalastelevien sähköpostien tulva, joissa herkkäuskoisimmat Nordean asiakkaat ovat menettäneet rahojaan.

Ruotsin Nordean verkkopankki perustuu kaksiportaiseen tunnusjärjestelmään, kun esimerkiksi Suomessa tilisiirtoihin tarvitaan kolme vaihtuvaa tunnusta.

Norrströmille etsitään parhaillaan uutta tehtävää Nordeasta.

Asiaa tuntevien mukaan on todennäköistä, että pankki vaihtaa Norrströmin astetta raskaamman sarjan osaajaan. Tilalle astuu heinäkuun alussa suomalainen Tapio Saarelainen, jota Suomen tietoturvapiireissä arvostetaan korkealle.

Saarelaisen mukaan kyse on suunnan muutoksesta Nordeassa.

– Norrström veti raskasta tuotannon keskittämisvaihetta. Olemme vaihtamassa suuntaa siinä mielessä, että olemme tehneet monta vuotta keskittämistä, konsolidointia ja integrointia. Nyt suunta käännetään selkeästi asiakkaaseen päin, ja pyritään luomaan parempia asiakaskontakteja. Organisaatio muuttuu saman mukaisesti, sanoo Saarelainen.

Saarelainen sai tietää nimityksestä torstaina. Hän ei ota vielä kantaa, mikä kaikki tulee Nordeassa hänen myötään muuttumaan, mutta muutoksia on luvassa aikakin ruotsalaisille verkkopankkikäyttäjille.

– Meillä on ollut vanhan käytännön pohjalta erilaisia tapoja Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Ruotsalainen tapa on näistä muista poikennut. Tämä tullaan varmaankin yhtenäistämään, Saarelainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää