Ministereillä on osakesalkkuja

Yli puolella uuden hallituksen ministereistä on pörssiyhtiöiden osakkeita, ja melkein kaikilla on velkaa. Kyse on yleensä asuntovelasta, jota on kertynyt yleensä kymmenistä tuhansista euroista satoihin tuhansiin euroihin.
Pörssiosakkeita on 20 ministeristä 12:lla. Osakkeita on kuitenkin kullakin korkeintaan tuhansia, joten kukaan heistä ei ole suursijoittaja.

Eniten osakkeita on Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsilla (r.): 14 469. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälällä (kesk.) osakkeita on 13 373, sisäministeri Anne Holmlundilla (kok.) 2 690, ulkoministeri  Ilkka Kanervalla (kok.) 1 775 osaketta ja kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinilla (r.) 675.

Uusilla ministereillä on paljon velkaa.

Velkaisin on Holmlund: hänellä on sijoitus- ja tulonhankkimislainoja 660 000 euroa sekä asuntolainaa 60 000 euroa. Osakkeiden lisäksi ministereillä on usein sijoitusrahasto-osuuksia.

Ministerit ovat varsin vaurasta väkeä, mutta eivät mitään suursijoittajia. Velkaakin heillä on yleensä sen verran kuin asunnon osto vaatii.

STT:n mukaan ylivoimaisesti varakkain on Holmlund. Pörssiosakkeiden lisäksi hän omistaa osake- ja liikehuoneistoja, joista on vuokratuottoja. Holmlundin vuokratuotot ovat 75 000 euroa vuodessa.

Eniten asuntolainaa on pääministeri Matti Vanhasella (kesk.): 297 935 euroa. Lainaa kertyi, kun hän lunasti kotitalonsa Nurmijärvellä avioeron yhteydessä.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisella (kok.) asuntolainaa on puolestaan yli 326 000 euroa.

Ulkomaankauppaministeri  Paavo Väyrysellä (kesk.) on yhdessä lainaa asuntoon, maatalouteen ja tulonhankintaan yli 190 000 euroa.

Kokonaan velattomia ministereitä löytyi kolme: maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), ympäristöministeri  Paula Lehtomäki (kesk.) ja Astrid Thors.

Lainat ovat henkilökohtaisia tai osuuksia yhteislainoista. Taloussanomat laski ministerien sidonnaisuusilmoituksista, paljonko ministerien henkilökohtainen osuus yhteislainoista on.

Kaikki ministerit eivät ole kuitenkaan ilmoittaneet, onko asuntolaina omassa piikissä vai puolison kanssa yhteinen. Esimerkiksi Katainen ei ole tällaista ilmoitusta tehnyt.

Ministerit omistavat

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    11. Näytä lisää