Metalliliitto neuvotteluihin vasta toukokuun lopussa

Julkaistu: , Päivitetty:

SAK:lainen Metalliliitto pitää liittokierrosta jo varsin selvänä. Vaikka työnantajien Teknologiateollisuus on hoputtanut ripeään aikatauluun, puheenjohtaja Erkki Vuorenmaan (sd.) mukaan liitto ryhtyy neuvotteluihin uusista työehdoista aikaisintaan toukokuun loppupuolella.
Liiton valtuusto päättää 21.–22. toukokuuta tulevista sopimustavoitteista. Liittokierros nostaa palkankorotustavoitteita sen vastapainoksi, että muita työelämäuudistuksia on vaikea saada menemään läpi, Vuorenmaa varoittaa.

Hän sanoo odottavansa mielenkiinnolla, mitä hallitus voi vielä asiassa tehdä. Edelliskerralla työnantajien EK torppasi jo kertaalleen tupon, mutta pyörsi tuumaustauon jälkeen kantansa.

Myös STTK:laisen Toimihenkilöunionin mukaan nyt mennään vauhdilla kohti liittokierrosta: Teknologiateollisuus kaatoi tupon. Lisäksi useat muut keskeiset alat kuten kuljetusala kulkevat muussa sopimusrytmissä.

– Aika vaikea olisi käsittää, että tästä jollakin ilveellä vielä tulopolitiikkaa saataisiin tehtyä, TU:n puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) kuvaa.

Rinteen mukaan STTK:laiset liitot tekevät yhteistyötä liittokierroksellakin. Myös Vuorenmaa arvioi ainakin teollisuusliittojen pitävän yhtä ilman tupoakin.

Rinne on valmis käymään neuvottelupöytään Teknologiateollisuuden toiveiden mukaisesti jo toukokuussa. Hän pitää muun muassa työnantajaliiton palkankorotuksia ja työaikajoustoja koskevia tavoitteita kovina. Niinpä on varsin epärealistista, että sopimukset olisi tehty ennen kesälomia.

Aikataulua hidastaa myös TU:n ja akavalaisen Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestön kiista siitä, kumman sopimuksia kehenkin metalli- ja elektroniikkateollisuuden insinööriin ja muun teknisen koulutukseen saaneeseen sovelletaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    5. 5

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    8. 8

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    9. 9

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    10. 10

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää