Ruotsi vie verkkomainontaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsalaisen verkkomainontaosaamisen kansainvälinen kysyntä hipoo jo hysterian rajoja. Ruotsalaiset saavat miljoonakampanjoita, headhunterit houkuttelevat digitaitureita huippupalkoilla ja kokonaisia toimistoja ostetaan kansainvälisiin ketjuihin.
Ruotsin menestyneimpiin verkkomainostoimistoihin kuuluvan Daddyn perustaja Gustav Martner näkee menestyksen juuret 90-luvun lopun it-huumassa, joka villitsi Ruotsia erityisen voimakkaasti.

– Huumasta ja epäterveestä liiketoiminnasta huolimatta it-kuplan aikana syntyivät myös tämän päivän taitajat ja vahva pohja koko teollisuudelle. Kun romahdus tuli, katosivat luksuksen havittelijat ja jäljelle jäivät parhaat toimistot, jotka rakastavat internetiä mediana, Martner sanoo.

Huuman huipulla vuonna 2000 perustettu Daddy on yksi niistä harvoista digitoimistoista, jotka selvisivät kuplan puhkeamisesta.

Selviytyjien salaisuus oli keskittyminen "perinteisiin" yrityksiin. Internet merkitsi Daddylle ennen kaikkea mediaa ja toimistolla oli muitakin asiakkaita kuin it-huumassa perustettuja internet-yrityksiä.

Nykyisin 39 henkeä työllistävällä toimistolla on asiakkainaan lukuisia kansainvälisiä tuotemerkkejä. Asiakaslistalla komeilevat niin Ikea kuin Scaniakin. Toimiston liikevaihdon odotetaan tänä vuonna kohoavan yli 10 miljoonaan euroon.

Kansainväliset ruotsalaiset suuryritykset ovat Martnerin mukaan osaselitys maan verkkomainostoimistojen menestykselle.

– Ruotsalaistoimistot ovat saaneet seurata suuria yrityksiä maailmalle. Yritykset eivät ole epäröineet antaa internet-toimeksiantojaan ruotsalais-toimistoille, jotka näin ovat saaneet mahtavat varat kampanjoiden toteuttamiseen, Martner toteaa.

– Lisäksi ruotsalaisyritykset uskalsivat panostaa jo aikaisessa vaiheessa luovaan mainontaan internetissäkin.

Yksittäisten nettitaitureiden lisäksi kansainväliset ketjut kärkkyvät Ruotsissa myös kokonaisia toimistoja. Meneillään on Ruotsin mainosliiton toimitusjohtajan Pia Grahn Brikellin mukaan jonkinlainen digitoimistojen ostobuumi.

– Kansainvälisten ketjujen ostamien toimistojen nuoret osaajat voivat yhtäkkiä saada kaiken. He voivat olla samanaikaisesti kotimaassaan ja rikastua, jatkaa töitä omassa toimistossaan, mutta saada kansainvälistä rahoitusta, näkyvyyttä ja volyymia.

Grahn Brikell itse pitää menestyksen vahvana pohjana koulutusta ja kokemusta.

– Ruotsissa on muutama todella hyvä mainosalan koulu, esimerkiksi Berghs School of Communication.

– Web-puolen menestystä puolestaan selittää se, että täällä on ollut osaamista jo pitkään.

Laajasta tietoteknisestä osaamisesta voi osin kiittää myös Ruotsin valtiota. Maassa tuettiin kotitietokoneiden ostoa 90-luvulla, ja näin monet lapset ja nuoret pääsivät jo varhain puuhastelemaan tehokkailla koneilla.

Vaikka kansainväliset toimistot vievät Ruotsista monet nuoret osaajat, alan tulevaisuus maassa näyttää lupaavalta. Maailmalle kaapatut osaajat kun palaavat usein takaisin, entistä kokeneempana ja tuoden ehkä mukanaan myös kansainvälisiä toimeksiantoja.

Menestyksen kierre jatkuu ja Ruotsissa osaaminen kasvaa.

– Ei silti saa sortua liikaan itsetyytyväisyyteen. Digitaalisen median sisälle syntyy jatkuvasti uusia formaatteja ja uusia medioita. Pitää olla valppaana, muistuttaa Daddyn Martner.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    5. 5

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    6. 6

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    10. 10

      USA haastaa Fiat Chryslerin oikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    8. 8

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    9. 9

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää