Suomessa osaaminen on piilossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Monet Ruotsin menestyksen taustatekijöistä pätevät myös Suomessa. Internetin käyttö on maailman huipputasoa ja kansainvälisiä suuryrityksiäkin on. Miksi Suomessa sitten ei ole kansainvälistä mainonnan osaamista ja kysyntää?
Kyllä sitä on, sanoo Markkinointiviestinnän toimistojen liiton MTL:n toimitusjohtaja Markus Leikola, jonka mukaan asiassa on iso kuilu mielikuvien ja todellisuuden välillä.

Sen osoittaa myös MTL:ssä tekeillä olevan selvityksen alustava tulos.

– Suomalaisen mainonnan sisällöntuotannosta ja suunnittelusta menee noin 10–15 prosenttia joko suoraan tai epäsuorasti vientiin. Meillä on keskisuuria toimistoja, jotka tekevät yli 50 prosenttia töistään kansainväliseen käyttöön. Suomessa ei vain osata pitää meteliä tästä, Leikola sanoo.

Tätä on pohdittu myös suomalaistoimisto Grey Direct & Digitalissa.

– Pitäisi vain hyödyntää rohkeammin digitaalisen median mahdollisuudet ja lyödä tekemisistään rumpua reippaammin. Samalla tavalla Suomessa on oltu talouskasvun aallonharjalla ja edelläkävijöitä digitaalisuuden omaksumisessa, pohtii toimitusjohtaja Pia Siukosaari.

Osaamiserojakin saattaa Siukosaaren mukaan olla. Ne eivät kuitenkaan ole teknisellä puolella, vaan luovassa toteutuksessa ja sen valjastamisessa markkinoinnin käyttöön.

Juuri siinä Ruotsi onkin huipulla, katsoo mainostoimisto Egon toimitusjohtaja Jussi Olkkonen.

– Ei tämä missään nimessä mikään uusi ilmiö ole. Ruotsalaiset luovat suunnittelijat ovat jo pitkään olleet Euroopan huippuja. Nyt digitoimistot menestyvät kansainvälisesti, niin kuin mainostoimistot aikanaan, Olkkonen miettii.

Ruotsin parempaa kansainvälistä menestystä voi selittää sekin, että suomalainen osaaminen ei ole mainonnan näkyvimmällä osa-alueella.

– Ruotsissa kansainvälisissä asiakkaissa on enemmän konsepti- ja kuluttajabrändejä, kun Suomessa taas painottuu b-to-b-puoli, jonka markkinaviestit helposti pirstoutuvat. Osaamista on vaikeampi profiloida kuin klassisten kuluttajabrändikampanjoiden kautta, MTL:n Leikola selittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    8. 8

      Euroalueen teollisuuden kasvu kiihtyi yllättäen korkeimmilleen kahteen kuukauteen

    9. 9

      Kuljetusliitot eivät suunnittele uusia työtaisteluita – ”Ei oltu täällä uhkailemassa”

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    10. 10

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää