Anttila paikallistaisi susien kaatoluvat

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuore maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) harkitsisi susien kaatolupien antamista paikallistasolle, esimerkiksi poliisipiireille maa- ja metsätalousministeriöstä. Hänestä ministeriö on liian etäällä tavallisista asukkaista.
Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sanoo, että lähikuukausien suurimpia haasteita on löytää sekä suden suojelua että ihmisten turvallisuutta edistävä ratkaisu.

EU:n luontodirektiivi edellyttää suden suojelua. Tämä on Anttilan mukaan oltava tavoitteena.

Suomen susikunta on kuitenkin kasvussa, ja siksi hän pitää tärkeänä hakea ratkaisua, jonka avulla susiseuduilla asuvat ihmiset voivat kokea olonsa turvallisiksi.

Turvallisuuden arvioiminen Helsingistä käsin ei ole Anttilan mielestä  kovin helppoa. Hän kertoo pohtineensa, onko maa- ja metsätalousministeriö oikea taso päättää suden tappoluvista vai pitäisikö päätökset tehdä lähempänä maaseudun ja kaupunkien asukkaita, esimerkiksi poliisipiireissä.

– Luvista päätettäisiin yhteistyössä eri tahojen kanssa, Anttila korostaa STT:n haastattelussa.

Maa- ja metsätalousministeriö myönsi viimeksi kaksi viikkoa sitten luvan pihapiirissä liikkuneen suden tappamiseen Oulussa. Ministeriö säätelee susikantaa pääasiassa alueellisen riistanhoitopiirin lupien mukaisesti.

Suomessa arvioidaan olevan 230–250 sutta. Viime elokuun alusta Suomessa on tapettu 30 sutta.
   

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    7. 7

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    10. 10

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    9. 9

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää