Asuntojen hinnat pian verkkoon?

Julkaistu:

Ympäristöministeriö hakee kilpailuttamalla tuottajaa asuntojen kauppahintoja välittävälle verkkopalvelulle. Tarjouskilpailu ratkeaa tällä viikolla.
Ympäristöministeriön kehittämisjohtaja Markku Tahvanainen lupaa varovaisesti, että asuntokauppojen toteutuneita myyntihintoja välittävä palvelu aukeaa juhannukseen mennessä.

– Tilanne on nyt se, että meillä on kaksi ehdokasta loppumetreillä ja päätös tehdään tämän viikon aikana. Kun tarjousta pyydettiin, yksi tavoite oli, että palvelu on juhannukseen mennessä käytössä, Tahvanainen kertoo.

Alunperin internet-palvelun piti perustua kiinteistövälittäjien omaan rekisteriin, minkä avulla he seuraavat kauppahintojen ja markkinoiden kehitystä. Tahvanaisen mukaan Alma Media Interactiven ja WM-datan yhteistyössä kehittämä palvelu ei ollut kuitenkaan halvin vaihtoehto ja hanke jouduttiin kilpailuttamaan.

– Nyt näyttää siltä, että on olemassa vaihtoehto, jonka avulla pystymme tuottamaan tämän palvelun nopeammin ja halvemmalla. Tässä säästetään veronmaksajien rahoja. Kiinteistövälittäjät ovat tässä meidän ratkaisussa mukana huolimatta siitä, kuka palvelun tuottaa.

Sivustoilta selviää hinnan lisäksi myös asunnon pinta-ala, huoneistotyyppi ja talon rakennusvuosi, mutta tarkkaa osoitetta ei kerrota. Palvelu on maksuton, ja aluksi hintatietoja luovuttavat ainakin suurimmat kiinteistövälittäjät Tiedot päivitetään noin kahden kuukauden viiveellä.

– Jos ajatellaan, että maaliskuun alussa viedään hintatietoja verkkoon, niin tuoreimmat kaupat ovat joulukuulta.

Tilastokeskus tuottaa jo nyt tietoa asuntojen hinnoista kolmen kuukauden viiveellä. Tahvanaisen mielestä tilastokeskuksen tiedot ovat kuitenkin vain keskiarvoja useammista kaupoista. Ympäristöministeriön palvelu puolestaan kertoo yksittäisen asunnon kauppatiedot.

  • Asuminen

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    3. 3

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    9. 9

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    10. 10

      Saksan taloudesta ”euforisen” hyvä luku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää