Nordean korttihäiriö jätti tyhjänpäälle

Pankkien olisi syytä varautua etukäteen teknisiin häiriöihin ja ohjeistaa asiakkaita ongelmatilanteissa. Kuluttajaviraston mielestä pankit voisivat laatia valituskaavakkeen, jonka täyttämällä asiakas pääsisi asiassaan eteenpäin.
Sunnuntaina iltapäivällä vika yllätti Nordean pankki- ja Visa Elektron -korttien asiakkaat monen tunnin ajaksi.

Johtaja Markku Siitonen pankin kortit-yksiköstä kertoi maanantaina aamupäivällä, että yhteydenottoja asiakaspalveluun oli tullut. Yhtään valitusta Siitonen ei heti aamusta ollut nähnyt. Vian syy oli tuolloin vielä epäselvä.

Siitosen mukaan tapaus pääsi paisumaan laajaksi, vaikka alun perin kyse oli kolmen tunnin huoltotauosta varhain sunnuntaiaamuna. Hän myöntää, että asiakkaiden kannalta tilanne oli hankala.

– Asiakkaalla ei ole oikeastaan vaihtoehtoja, jos hänellä on sellainen kortti, jota ei pysty sillä hetkellä käyttämään, Siitonen sanoo.

Yhdistelmäkorttien Visa-puolella rahaa saattoi nostaa automaateista, mutta nostoista perittiin palkkio.

Kaikkiaan vika koski satojatuhansia pankin suomalaisia asiakkaita.

Johtaja Anja Peltonen Kuluttajavirastosta huomauttaa, että vika kirpaisi eniten niitä, jotka ovat muutoinkin heikoimmassa asemassa. Kaikki kuluttajat eivät saa pankkikorttia, luottokortista puhumattakaan.

Visa Elektron -kortteja ei voinut sunnuntaina käyttää muutamaan tuntiin lainkaan, koska niiden tapahtumat ovat reaaliaikaisessa yhteydessä tiliin.

Peltosen mielestä ongelmasta tiedottaminen on tärkeää.

– Tietenkin on vaikea tietää, kuinka kauan vika kestää. Mutta kuluttajia voisi ohjeistaa etukäteen, kuinka heidän tulee toimia, Peltonen ehdottaa.

Ennakolta laaditut yhteiset ohjeet olisivat Peltosen mielestä tarpeen, koska ongelmia pankkipalveluissa aina silloin tällöin ilmaantuu.

Peltonen huomauttaa, että peruspankkipalvelujen turvaaminen on yksi nykyajan ongelmista.

– Jotakin tietoa pitäisi antaa mahdollisimman nopeasti ulos, vaikka tilanteiden kirjo on aina valtava, Peltonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää