Koiranruokaskandaali laajenee

Julkaistu: , Päivitetty:

Lemmikkieläinten ruokien valmistajat vetävät tuotteitaan pois myynnistä Pohjois-Amerikassa.
Yhdysvaltalaislehti The Washington Postin mukaan viimeisen viiden viikon aikana Yhdysvalloissa on vedetty yli 60 miljoonaa tölkkiä kissan- ja koiranruokaa pois hyllyistä.

Saastunut lemmikinruoka on ollut peräisin Kiinasta, ja lähes tusina yhtiötä on ilmoittanut löytäneensä melamiinin saastuttamia aineksia vehnä- ja maissigluteiinin sekä riisiproteiinin joukosta. Kaikki saastunut ruoka oli peräsin Kiinasta. Melamiini on teollisuuskemikaali, jota käytetään muovien ja lannoitteiden valmistamiseen.

Yhdysvaltalainen elintarvikeviranomainen FDA on aloittanut rikostutkimukset, sillä on myös mahdollista, että ihmisruoaksi päätyneet siat olisivat syöneet saastunutta rehua.

FDA:n mukaan lemmikkiruokien saastuminen on saattanut olla tarkoituksellista, sillä melamiini voi saada riisiproteiinin sisällön vaikuttamaan todellista korkeammalta. Royal Canin on viimeisin ruokaa markkinoilta pois vetänyt yhtiö.

Saastuneen ruuan vuoksi kuolleiden eläinten määrää ei tiedetä, mutta tämänhetkiset arviot vaihtelevat muutamista kymmenistä sataan. FDA:n tutkintaa on vaikeuttanut se, että heidän edustajansa eivät ole saaneet viisumeita Kiinaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Tehy: Kesäajan sijaistilanne on terveysalalla paikoin toivoton – ”Hoitajapula vaivaa, kaikki mahdolliset tervetulleita!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää