Puutarha vie jo 300 euroa vuodessa

Suomalainen pihanomistaja käyttää puutarhaostoksiin 299 euroa vuodessa, kertoo Suomen Gallup Elintarviketiedon tekemä tuore tutkimus. Vielä viisi vuotta sitten summa oli 100 euroa pienempi.
Kaiken kaikkiaan suomalaiset käyttivät viime vuonna kotipuutarhahankintoihin 473 miljoonaa euroa.

Kymmenen vuotta sitten eli vuonna 1997 summa oli liki puolet pienempi eli 242 miljoonaa euroa.

Puutarhaharrastus onkin edelleen kasvussa. Väkeä kerääntyy tällä viikolla esimerkiksi Helsingin Messukeskuksessa pidettäville maan suurimmille puutarhamessuille. Myös Seinäjoella pidetään tänä viikonloppuna puutarhamessut.

Puutarhaliiton toimitusjohtaja Pekka Metsolan mukaan suomalainen käyttää tuosta liki 300 euron summasta yli puolet kasveihin, multaan ja turpeeseen.

– Suhteellinen rakenne on kuitenkin muuttumassa, esimerkiksi taimet, puutarhakalusteet ja koristeet, kivituotteet ja grillit ovat kasvattaneet osuuttaan.

Metsolan mukaan pihojen keskikoko on pienentynyt ja jokainen neliö hoidetaan aiempaa paremmin. Vaatimus- ja varallisuustaso on noussut.

– Esimerkiksi kivituotteiden tarjonta on todella vahvistunut, lisääntynyt tarjonta houkuttelee, mutta myös asuntomessujen ja  naapurien esimerkit. Tv-ohjelmissa ja puutarhalehdissä tehdään patiota, kulkutiet on kivetty ja pystytetään muureja.

Metsola arvelee, että panostukset puutarhaan kasvavat myös jatkossa.

– Laatutasoa parannetaan. Ammattilaisten käyttö puutarhasuunnittelussa ja -rakentamisessa lisääntyy. Väitetään, että suomalaiset eivät osaa puutarhanhoitoa yhtä hyvin kuin 10–30 vuotta sitten, joten tämäkin tuo tarvetta ammattilaisten käytölle.

Kasvava puutarhainto liittyy esimerkiksi siihen, että suomalaiset haluavat omakotitaloon asumaan.

– Siellä se piha on vastassa sitten joko unelmana tai ongelmana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      Luvut olivat jotain muuta kuin piti: Oliko Supercell hintansa arvoinen?

    9. 9

      Näin Suomessa: Korruptio karuinta kolmella alueella

    10. 10

      Nyt räpsähti harvinainen pörssituomio: "Tekisi mieli valittaa"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää