Katainen tiivistää talousyhteistyötä Ruotsin kanssa

Julkaistu: , Päivitetty:

Uunituore valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) haluaa tiivistää pohjoismaista yhteistyötä EU:n talouspolitiikassa.


Katainen aikoo tehdä yhteistyötä erityisesti Ruotsin oikeistolaisen valtiovarainministerin Anders Borgin kanssa.

– Hänen kanssaan henkilökemia toimii, Katainen kehui perjantaina EU:n valtiovarainministerien epävirallisessa kokouksessa Berliinissä.

Hänen oli määrä tavata Borg erikseen jo myöhemmin illalla.

Hän esitteli ensimmäisessä EU-kokouksessaan muun muassa Suomen tulevien vuosien talouslinjauksia. Tavoitteena on reilu budjettiylijäämä vaalikauden loppuun mennessä.

EU:ssa, jossa monet maat taistelevat yhä liian suuria alijäämiä vastaan, tavoite on kunnianhimoinen.

Itse kokouksessa oli esillä muun muassa euron vahvistuminen lähelle ennätyslukemia sekä Euroopan keskuspankin korkopolitiikka, jota on varsinkin Ranskassa kritisoitu.

Maassa on viime aikoina esitetty vaatimuksia pankin saattamisesta poliittisen kontrollin alle. Kataisen mukaan pankin itsenäiseen korkopolitiikkaan ei tule koskea.

– Eiköhän nykylinja ole se, jota uskottavuuden vuoksi kannattaa pitää yllä.

Pankin korkopolitiikka on ollut keskeinen teema Ranskan presidentinvaalikampanjassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    4. 4

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    8. 8

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    9. 9

      Rakennusalalla kova pula osaajista – ”Huhuissa jopa 8 000 €/kk ja autoetu päälle”

    10. 10

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    9. 9

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää