Fortum varautuu viikonlopun koviin tuuliin

Julkaistu: , Päivitetty:

Energiayhtiö Fortum on nelinkertaistanut asentajiensa määrän viikonlopuksi sähkökatkojen varalta. Syynä on Etelä-, Länsi- ja Lounais-Suomeen ennustetut kovat tuulet.
– Töissä on noin 100 asentajaa. Tarvittaessa lisää saadaan alihankkijoilta, kertoo asiakkuusjohtaja Juha-Pekka Lappalainen.

Se, miten pahaksi tilanne loppujen lopuksi muodostuu, riippuu Lappalaisen mukaan tuuleen suunnasta ja puuskaisuudesta. Erityisen hankala on puuskainen tuuli.

Fortumin ennakkoarvion mukaan viikonlopusta selvitään kuitenkin yksittäisillä kaatuneilla puilla ja oksilla. Korjaustöihin on varattu kuorma-autoja ja moottorisahoja.

– Mitään hirmumyrskyähän ei kuitenkaan ole ennustettu, joten kaivinkoneita ja traktoreita ei vielä ole varattu.

Miehistön määrää lisäämällä pyritään lyhentämään mahdollisia sähkökatkoja.

– Kun miehiä on töissä enemmän, pystymme korjaamaan useampia kohteita samanaikaisesti ja katkokset jäävät lyhyemmiksi.

Lappalaisen mukaan miehistöä lisätään aina tarpeen mukaan.

– Seuraamme säätilannetta omasta keskusvalvomostamme ja hankimme lisää väkeä aina kun näyttää tarpeelliselta.

Fortumin varautumisesta tuuliseen viikonloppuun kertoi ensin Yle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    6. 6

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    7. 7

      Sotkamo Silverin investoinnit ja neuvottelut jatkuivat alkuvuonna

    8. 8

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    9. 9

      HKScanin virolaisen hautomon roskiksesta löytyi eläviä kananpoikia

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää