Toshiba Stores työntyy Ouluun

Julkaistu: , Päivitetty:

Toshiba on yhdistänyt voimansa Pohjois-Suomessa toimivan toimistotekniikkaketjun, TTY:n kanssa. Yhteistyön ansiosta Toshiban palveluja ja tuotteita saa Oulussa nyt Toshiba Stores -liikkeestä, joka on osa valtakunnallista Toshiba Stores -ketjua. Liikkeitä on entuudestaan Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Porissa sekä Raumalla ja Porvoossa.
Uusi liike on sijainniltaan Suomen pohjoisin Toshiba Stores. Avajaisia vietetään tiistaista torstaihin 24.–26.4.

Toshiba Stores on valtuutettujen Toshiba-jälleenmyyjien ketju, joka tarjoaa asiakkaille kokonaisvaltaista palvelua toimistotekniikan uusimpien laitteiden parissa. Toshiban liikkeet ovat erikoistuneet dokumentinhallintaan ja liikkeistä löytyvät esimerkiksi monitoimilaitteet, tulostimet, kopiokoneet, faksit ja dataprojektorit.

Uusien laitemallien lisäksi palvelupalettiin kuuluu asiakkaan tarpeiden kartoittaminen, rahoitus, asennukset, ylläpito ja laitehuolto, tiedote kertoo.

- Uuden Toshiba Stores -liikkeemme myötä tulemme olemaan entistä aktiivisemmin asiakasrajapinnassa Oulussa. Se, millä loppujen lopuksi erottaudutaan, on palvelu, sanoo Toshiba Tec Finlandin maajohtaja Timo Kortelainen.

TTY:n toimitusjohtaja Oiva Nätynki uskoo Toshiba Stores -ketjuun liittymisen nyt lisäävän Oulun liikkeen kilpailukykyä ja tehostavan sen markkinointia.

- Toshiba on hyvä merkki, sillä on puhdas maine, ei mitään luurankoja kaapissa, ja Toshiban laitteet tunnetaan luotettavuudestaan. Pk-sektori on meille tärkein kohderyhmä, ja Toshiban mallisto soveltuu hyvin yritysten tarpeisiin kotitoimistoista suuriin yrityksiin asti, Nätynki arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Yli 7 viikon lomat ovat harvojen herkkua – iskeekö leikkuri seuraavaksi niihin?

    9. 9

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    10. 10

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää