Google tuo vauhtia verkkomainontaan

Hakukoneyhtiö Google levittää DoubleClickin oston myötä toimintaansa Suomessa hakusanamainonnasta myös muuhun verkkomainontaan.
Google on Suomessa myynyt tähän asti vain hakusanamainontaa, jonka osuus kaikesta nettimainonnasta Suomessa on 20 prosenttia.

DoubleClick tarjoaa nettimainostajalle uusia välineitä muun muassa kampanjanseurantaan ja nettimainosten ostoon.

– Erilaiset sisältöverkostot, kuten mediatalojen sivut tai blogit, ovat vahvasti kasvava ala, ja nyt Google vahvistaa asemiaan myös näillä markkinoilla, sanoo hakukonemainontaan erikoistuneen Total Managementin toimitusjohtaja Risto Poutiainen.

Poutiainen ei usko, että Googlen uusien palvelujen tulo Suomeen muuttaisi verkkomainonnan markkinaosuuksia merkittävästi.

Suomen verkkomainosmarkkinoilla toimii Googlen lisäksi muitakin isoja yrityksiä. Ruotsalainen TradeDoubler, jonka liikevaihto on noin 200–300 miljoonaa euroa, on toiminut Suomessa jo 1990-luvulta lähtien.

Tämän vuoden alussa Suomessa aloitti toimintansa Advertising.com, jonka liikevaihto on noin 370 miljoonaa euroa. Advertising.comin omistaa mediajätti AOL Time Warner. Nämä yritykset tarjoavat mainostajalle verkostojaan, joista mainostajat voivat ostaa muun muassa tulospohjaista mainontaa ja näkyvyyttä. Advertising.com toimii lisäksi Googlen kanssa yhteistyössä hakukoneissa.

Verkostoyritykset laskuttavat esimerkiksi sen perusteella, kuinka monta kertaa käyttäjä klikkaa mainosbanneria tai ostaa mainostettavaa tuotetta. Googlen laskutus perustuu huutokauppaan: jos et ole valmis nostamaan hintaa kilpaillusta mainospaikasta, tiput koko ajan alemmas.

Advertising.comin Suomen toimitusjohtaja Pasi Hokkanen toivottaa Googlen uudet palvelut tervetulleeksi Suomeen. Hän kertoo, että he toimivat Googlen kanssa yhteistyössä hakukonemainonnassa Euroopan markkinoilla. Nyt Advertising.com on laajentanut yhteistyötään Googlen kanssa myös Suomeen ja lanseerannut ostoprovisioon ja hakukoneisiin perustuvan mallin.

– Kun mainostaja on perinteisesti joutunut maksamaan hakukonemainoksesta sen perusteella, kuinka monta kertaa sitä on klikattu, perustuu uusi järjestelmä laskutukseen, jossa mainostaja maksaa vain ostetuista tuotteista, Hokkanen kertoo.

Myös mediatoimisto Dagmarissa suhtaudutaan myönteisesti Googlen kasvavaan rooliin. Mediatoimistojen kautta kulkee hieman alle puolet Suomen verkkomainonnasta.

Dagmarin suunnittelujohtaja ja digimediayksikön vetäjä Tuija Wikström uskoo, että Google saattaa tuoda hyvää kehitystä verkkomainonnan seurantaan. Hänen mukaansa ala kasvaa niin rajusti, että uudet palvelut vain kasvattavat kokonaismarkkinoita. Eli Google saa uudet mainostajat liikkeelle.

– Tämä ei ole mediatoimistoilta pois. Myös ne voivat hyödyntää Googlen itsepalvelutyökaluja. Mainostajien on vaikea pysyä kärryillä siitä, mistä kannattaa maksaa, ja siinä mediatoimisto voi tarjota omaa asiantuntemustaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    6. 6

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    7. 7

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    8. 8

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Suosituslaskut painoivat Nestettä, Evli kiipesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää