Järjestöt arvioivat hallitusohjelmaa suopeasti

Palkansaajakeskusjärjestöt arvioivat tuoretta hallitusohjelmaa kohtuullisen suopeasti.
SAK toistaa toiveensa, että uusi hallitus kutsuisi työmarkkinajärjestöt mahdollisimman pian tapaamiseen arvioimaan tulosopimuksen edellytyksiä. Puheenjohtaja Lauri Ihalaisen (sd.) mielestä on hyvä, että hallitusohjelmassa otetaan myönteinen kanta tupoon.

Hän kiittää kannanotossaan sitä, ettei hallitusohjelmaan tehty kirjauksia työtaistelupelisääntöjen ja sovittelujärjestelmän muuttamisesta, mitä työnantajat ovat toistuvasti vaatineet.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) pitää tavoitetta jopa 100 000 uuden työpaikan luomisesta rohkeana. Tulopolitiikan jatkaminen olisi paras tae saavuttaa tämä tavoite.

Myös Mäenpää arvioi hallitusohjelman antavan hyvät eväät tulopolitiikan jatkamiselle ja kolmikantaiselle asioiden valmistelulle. Veronkevennysten järjestö olisi toivonut painottuvan esitettyä enemmän työn verotuksen keventämiseen.

Korkeasti koulutettujen Akavakin toivoo, että hallitus vaalikauden puolivälissä arvioisi uudelleen, olisiko lisäkevennyksiin mahdollisuuksia.

Akava kiittää uuden työ- ja elinkeinoministeriön perustamisen avaavan uusia mahdollisuuksia ja tuovan lisätehoja. SAK ja STTK suhtautuvat uudistukseen varauksellisemmin.

STTK:laisen Toimihenkilöunionin puheenjohtajan Antti Rinteen (sd.) mukaan hallitusohjelman sisältö näyttää siltä, että sen kanssa on kohtuullisen hyvä elää. Erityisen hankalia asioita ei noussut esiin.

– Hallitusohjelma on rauhoittavampi paperi kuin mitä kuvittelin.

Palvelualojen ammattiliitto Pam harmittelee matalapalkkatuen laajentamisen nuoriin. Oikeampi ratkaisu parantaa nuorten työllisyyttä olisi ollut nuorten yhteiskuntatakuu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    8. 8

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    9. 9

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää