Intialaiset palkkaavat ulkoistajia Euroopasta

Intian offshore-palveluntarjoajat ovat saapuneet Manner-Eurooppaan kasvuaan turvatakseen, tutkimusyhtiö Gartner kertoo.


Gartnerin mukaan intialaiset muodostavat haasteen Manner-Euroopan toimijoille eurooppalaisten suuryritysten innostuessa entistä enemmän globaalista ulkoistamisesta.

Toisin kuin yritykset USA:ssa tai Britanniassa, Manner-Euroopan maissa on oltu haluttomampia toimimaan offshore-yritysten kanssa liiketoimintatarpeiden tukemiseksi. Tämä on johtunut muun muassa työvoimalaeista, poliittisesta arkaluontoisuudesta sekä kielivaatimuksista. Globalisaatio on kuitenkin synnyttämässä uutta kilpailua, jota eurooppalaisyritykset eivät voi sivuuttaa.

Gartnerin mukaan sellaisten intialaisyritysten, kuten TCS, Infosys ja Wipro, tulosjulkistukset kertovat selvää kieltä siitä, miten intialaiset palveluntarjoajat ovat saaneet jalansijaa perinteisesti vaikeilla Manner-Euroopan markkinoilla.

Haasteetkin ovat toisaalta selvästi nähtävissä: moni eurooppalainen liiketoimintajohtaja on yhä huolissaan ulkoistamisen vaikutuksista yrityksen työvoimaan ja imagoon.

Gartner huomauttaa, että intialaisyritykselle ulkoistaminen ei välttämättä tarkoita toimintojen siirtämistä kaukomaihin, sillä trendinä on osaajien palkkaaminen niillä Euroopan markkinoilla, joihin intialaiset palvelujaan myyvät. Joissakin tapauksissa henkilöstöä palkataan uusiin paikallisiin ja asiakkaan lähellä sijaitseviin palvelukeskuksiin, kertoo johtaja Ian Marriott Gartnerin it-ulkoistusryhmästä.

- Intialaisten on kuitenkin edettävä varovasti ja kohdattava ensiksi lisähaasteita ennen kuin ne voivat kilpailla tasaväkisesti suurten perinteisten palveluntarjoajien kanssa, Marriott sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    5. 5

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    6. 6

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    10. 10

      Brittilehti: Suomi osoittaa, ettei euro toimi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää