Hoikat puhelimet pulskistavat Samsungin laihaa tulosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Ohuet puhelimet lihottivat Samsungin tulosta. Niiden myynnin kasvu paransi Samsungin kännyköiden kannattavuutta. Yhtiön tammi-maaliskuun tulos sen sijaan ole heikoin kahteen vuoteen.
Elektroniikkavalmistaja Samsung myi tammi–maaliskuussa 34,8 miljoonaa matkapuhelinta. Vuodentakaiseen neljännekseen verrattuna kasvua kertyi 30 prosenttia.

Ohuiden puhelimien myynti kasvoi erityisesti kotimarkkinoiden ulkopuolella Amerikoissa ja Euroopassa.

Samsung arvioi koko vuoden toimitusmäärien kasvavan.

Matkapuhelimien liikevaihto pysyi samalla tasolla kuin vuosi sitten. Telecom-toimialan liikevoitto kasvoi vajaan kolmanneksen ja liikevoittoprosentti parani kolme prosenttiyksikköä alkuvuoteen 2006 verrattuna.

Samsungin mukaan puhelinmyyntiä vauhditti alkuvuonna D900- ja E250-liukukansipuhelimien hyvä menekki.

Yhtiön puhelimien keskihinta putosi155 dollariin edellisen vuosineljänneksen 168 dollarista. Keskihinnan heikkenemisen syynä oli hieman edullisempien kamerapuhelinten kova kysyntä sekä voimakas kilpailu.

Yhtiön verkkoyksikön myyntiä paransivat hsdpa-toimitukset Koreaan, mutta sitä painoivat viivästyneet cdma-verkkojen toimitukset ulkomaille.

Matkapuhelimien liikevoittoprosentti parani dramaattisesti seitsemästä 13 prosenttiin.

Kahden vuoden pohjat


Samsungin neljännestulos tipahti 15 prosenttia sen päätuotteen, muistisirujen hintojen laskiessa. Yhtiö ennustaa dram-sirujen hinnan laskun jatkuvan ainakin toukokuun puoliväliin saakka. Sen jälkeen alkava hintojen nousu riippuu Vista-käyttöjärjestelmän kysynnästä.

Samsungin nettotulos tammi-maaliskuussa oli 1720 miljoonaa dollaria. Luku on matalin sitten vuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen.

Yhtiön toinen vahva ala, lcd-paneelit, kärsivät myös syklisestä heikosta kysynnästä. Marginaalit tippuivat loka-joulukuun kymmenestä prosentista kolmeen prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää