Tulikiven liikevaihto jäi odotuksista

Julkaistu: , Päivitetty:

Vuolukiviyhtiö Tulikivi varoittaa tammi-maaliskuun liikevaihtonsa jääneen yhtiön odotuksista. Tulikiven vertailukelpoinen liikevaihto ja tilauskanta laskivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuotta aiemmasta.


Yhtiö kertoo kysynnän olleen hiljaisempaa erityisesti Saksassa ja kotimaassa vuoden alkupuolella.

Yhtiökokouksessa puhunut toimitusjohtaja Juha Sivonen kertoi tammi-maaliskuun liikevaihdon kasvaneen noin 19,2 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 16,3 miljoonasta eurosta.

Vertailukelpoinen eli viime vuonna ostetun Kermansaven luvuista putsattu liikevaihto jäi sen sijaan noin 15,5 miljoonaan euroon.

Tilauskanta oli maaliskuun lopussa 10,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 9,7 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen tilauskanta jäi 7,5 miljoonaan euroon.

– Saksan tulisijakysyntä on muuttunut alkuvuodesta oleellisesti. Vuoden alussa voimaan tullut arvonlisäveron kolmen prosenttiyksikön korotus aikaisti toimituksia viime vuoden lopulle, Tulikivi kertoo tiedotteessaan.

Yhtiö arvioi arvonlisäveron korotuksen vaikutuksen jäävän tilapäiseksi. Saksan tulisijakysynnän hiljeneminen on näkynyt selvästi myös Tulikiven verhouskiven myynnissä. Muilla vientialueilla menekki on ollut yhtiön odottamalla tasolla.

Tulikivi arvioi kotimaan jakelujärjestelmän uudistamisen ylimenovaiheen edenneen odotetusti. Yhtiö on jo aiemmin kertonut, että muutos hidastaa vuolukivitulisijojen menekkiä ensimmäisen puolen vuoden aikana.

– Asuntojen kalleus ja korkojen nousu rajoittavat jo uudisrakentamista. Kuluvalle vuodelle asuntotuotannon kasvuennuste on 2 prosenttia. Uudisrakentamisen ohella tulisijojen kysyntään vaikuttaa asuntojen peruskorjausten määrä, Tulikivi kuvaa kotimaan tämän vuoden kysyntänäkymiä.

Yhtiö julkistaa ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa ensi perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää